Yhden aikakauden loppu

Nyt se sitten on virallista. Minä olen muuttanut Tampereelle.

Muutto on viime viikkoina ollut koko ajan mielessä, sillä pakkaamista ja siivoamista on riittänyt. Olen pohtinut omia tunteitani siihen liittyen ja kuinka perheeni suhtautuisi hyvästien hetkellä, sillä olen ensimmäinen perheeni lapsista, joka muutti pois kotoa. Fiilikset Kuopiossa eivät olleet kovin ihmeelliset, toki tuntui oudolta katsoa tyhjää huonetta ja epätodelliselta ajatella, että muutaman päivän päästä istun yksin kämpässäni Tampereella. Mutta juuri se, että koko asia tuntui niin absurdilta, varmaan esti liiallista haikeutta.

Olen puhunut paljon kavereiden kanssa omilleen muuttamisesta ja miettinyt erilaisia tapoja suhtautua siihen. Onko parempi lähteä jo monta päivää ennen opintojen alkua vai vasta edellisenä päivänä? Voisi ajatella, että aiemmin olisi parempi, kun ehtisi rauhassa tutustua kämppään ja lähialueisiin sekä totutella yksin asumiseen ennen kuin pitäisi aloittaa opiskelu. Kaikki uusi ei tulisi kerralla. Mutta toisaalta, jos muuttaa paikkakunnalle, josta ei tunne ketään, voi itsekseen asunnolla hengailu käydä tylsäksi ja jopa ahdistavaksi sekä koti-ikävä voi iskeä. Itse käytännön syistä pääsin tulemaan Tampereelle vasta nyt, ja olen ihan tyytyväinen siihen.

Muuttajia on monenlaisia. Jotkut ovat varmasti innoissaan, toisille se ei ole mitenkään iso juttu ja joitakin koko ajatus pelottaa. Eräs kaverini oli aika ahdistunut pois kotoa lähtemisestä, eikä hän suhtaudu asuntoonsa uutena kotina, vain paikkana jossa hänen täytyy arkisin olla. Hänen huoneensa lapsuudenkodissa on täysin samanlainen kuin ennenkin. Hän ei ole hankkinut asuntoonsa edes paljoa käytännön tavaroita, kuten pyyhkeitä ja keittiötarvikkeita ja hän käy joka viikonloppu kotona. En todellakaan sano, että tämä on jotenkin huono ratkaisu, vaikka itse olenkin toiminut eri tavalla. Minun oli pakko tyhjentää huoneeni, että pikkuveljeni voisi muuttaa siihen ja välimatkakin estää jatkuvan kotona juoksemisen. Toin oikeastaan kaikki omat tavarani tänne ja hommasin paljon uuttakin. Olen jo vuoden ajan enemmän tai vähemmän odottanut tätä, että saisin määrätä omista menoistani ja syömisistäni, tutkia uutta kaupunkia ja tutustua uusiin ihmisiin.

Tietenkin lapsuudenkodista pois muuttaminen on myös surullista. Onhan se yhden aikakauden loppu. Mutta se on myös uuden, oman elämän alku. Äitini ihmetteli, kuinka monet ovat kysyneet häneltä, että joko on haikea olo. Hän kertoi olevansa vain iloinen, että olen päässyt sinne minne halusin. Epäilimme kyllä molemmat, että sitten kun se oikeasti tapahtuu, kun olen lähtenyt, fiilikset ovat haikeat vähän aikaa. Luulen, että olisin ollut surullisempi, jos perheeni olisi tehnyt lähdöstäni ison asian, mutta kaikki suhtautuivat siihen ihan normaalisti, kuin olisin vain lähdössä pariksi päivää jonnekin. Oikeastaan äiti oli ainoa, jonka hyvästelin, ja sekin oli vain autonoven raosta huikattu moimoi, soitellaan.

Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa, kun oikeasti astuin tyhjään kämppään, tippa tuli linssiin, mutta nyyhkytin vain pari minuuttia, sitten päätin, että nyt riittää ja menin keittämään kupin teetä (auttaa kaikkeen). Toki sitten vain istuskelin sen kupin kanssa ja mietin, että mitäs nyt. No, kaivon hyllystä lempileffani ja katselin sitä, välillä käyden tekemässä vähän iltapalaa ja pikku kävelyllä etsimässä bussipysäkin, jolle pitää huomenaamulla suunnata. Viimeistään siinä vaiheessa, kun harhailin ympäriinsä ja löysin pikku lammen, jonka ristin Ankkalammeksi (okei, ne oli sorsia, mutta Ankkalampi kuulostaa kivemmalta) vaihtui haikeus innostukseen. Ei vitsit, tämä on totta, se mistä olen koko viime vuoden unelmoinut! Kävelen tutkimassa uutta asuinaluettani, huomenna alkaa lääkis ja tapaan uuden opiskelukaverini!

Muutto pois kotoa on iso asia, ja siksi ei ole yhtä oikeaa tapaa suhtautua siihen. Fiilikset pakostikin vaihtelevat laidasta laitaan. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, että vaikka moni asia muuttuu, ne tärkeät asiat pysyvät samana, jos niin itse haluaa. Veikkaan, että oikeastaan suhteeni vanhempiini ja sisaruksiini vain paranee, kun ei tarvitse koko ajan saman katon alla elää.

Tästä se nyt alkaa. Uusi alku, puhtaalta pöydältä. Naureskelin, että voisin periaatteessa luoda itselleni täysin uuden identiteetin. No, eiköhän se oikea sieltä kuitenkin paistaisi lopulta läpi, mutta luulen, että pelkästään ympäristöni ei muutu, vaan myös minä itse. Onhan tämä ihan erilaista elämää kuin aiemmin.

P.s Nyt tosiaan blogin ulkoasu muuttui, mitäs tykkäätte? Minua harmittaa se, että huomasin ainakin meidän tabletillamme ja kännykän internet-versiolla alaspäin sivua vierittäessä taustan muuttuvan yhtäkkiä mustaksi. En tiedä miten tuon korjaisi, saa neuvoa jos osaa.