perjantai 27. kesäkuuta 2014

Älyvuoto

Olen jo pitkään suunnitellut tätä postausta, ja viime päivien maratonchattailusessioiden jälkeen on se pakko tehdä. Jos ei muusta syystä, niin siitä että tällä hetkellä siellä on hiljaista. :D

Minua on monta kertaa neuvottu, että pääsykokeisiin lukemisen ajan kannattaa vältellä Älyvuotoa, blogeja ja paikkoja, joissa kuulee muiden ihmisten opiskelun edistymisestä. Se vain lisää stressiä, ja koska ihmiset ovat erilaisia, vertailu on turhaa. Mutta en ole neuvoja juuri noudattanut, vaan koko hakuajan kävin aamuin illoin tsekkaamassa Älyvuodon ja blogilistan uusimmat jutut. Vaikea tietenkin sanoa millaista olisi ollut, jos olisin pysytellyt poissa netistä, mutta ei tuo mielestäni ole opiskelua haitannut. Päinvastoin. 

Alunperinhän sain koko luku-urakan käyntiin, kun googlasin jotakin tarkoituksena käväistä Tampereen lääkiksen sivuilla ja huomasin tuloksissa jonkun hakijan blogin. Olin ihan ihmeissäni, ai kirjoittaako joku blogia näistä aiheista? Rupesin tutkimaan asiaa ja löysin monta kivaa blogia, jotkut jo lääkiksessä opiskelevien, jotkut vasta hakijoiden. Todella kivaa oli varsinkin lukea sisäänpäässeiden vanhoja juttuja hakemisesta ja tulosten julkistamisesta. 

Muistan, kun jossain blogissa törmäsin kommenttiin "onko 9 kk liian lyhyt aika pääsykokeisiin lukemiselle?" ja järkytyin. Siinä vaiheessa aikaa oli enää 5 kk, ja minä joutuisin aloittamaan fysiikan ja kemian ihan alusta! Laitoin viestiä parhaalle ystävälleni, joka myös haki lääkikseen ja sovimme aloittavamme yhdessä lukemisen. Siitä se sitten lähti.

Älyvuotoon päädyin, kun eräässä blogissa joku kielsi menemästä sinne hakuaikana ja minähän heti rupesin tutkimaan, mikä se sellainen paikka on. Ensin lueskelin aika pitkään juttuja rekisteröitymättä, mutta rohkaistun sitten tekemään nimimerkin. Kevään aikana en kuitenkaan usein edes kirjautunut sisään, ja lähinnä vain luin muiden juttuja. Parasta olivat aiempien vuosien sisäänpäässeiden onnistumistarinat (odotan niin innolla, että pääsisin kirjoittamaan omani!). Niitä jaksoin lukea yhä uudelleen ja uudelleen.

Olihan niitäkin hetkiä, jolloin näissä piireissä pyöriminen masensi, juurikin silloin kun luki juttuja kuinka mahdotonta on päästä lääkikseen ilman monen vuoden opiskeluja, mutta yleensä ne kuitenkin vain motivoivat minua lukemaan enemmän. Samoin kivat jutut innostivat tarttumaan kirjoihin. Suurin apu oli siitä, että tajusi, ettei ollut ainoa samojen ongelmien kanssa painija - siis että tajusi, että potentiaalisia "kilpailijoita" on olemassa paljon, mutta myös vertaistukea löytyi. Valmennuskurssillahan sen huomasi myös, mutta ei siellä kuitenkaan paljon tullut juteltua muiden kanssa.

Sitten talvella aloitin myös tämän oman blogini, selvitelläkseni ajatuksiani, motivoidakseni itseäni ja ehkä toivoen, että joku päivä joku saisi tästä apua luku-urakkaansa, niinkuin minä sain kerran muiden blogeilta. En ole kyllä oikein koskaan jaksanut tähän panostaa, kirjoittelen aina tälläistä tajunnanvirtaa ja ulkoasu on aika tylsä, mutta suunnitelmissa on nyt yrittää uhrata vähän enemmän aikaa tällekin jossain vaiheessa, kun näköjään jotkut täällä käy (15000 kävijää meni rikki pari päivää sitten, vau! No okei, iso osa kävi vaan katsomassa vastausanalyysin ja puolet on varmaan omia käyntejäni ;D). Mutta katsellaan, miten tämän kanssa nyt käy...

Aktiivisemmaksi Älyvuodossa olen ryhtynyt nyt pääsykokeiden jälkeen, jotenkin tajusin tuon chatin hauskuuden. ;) jotenkin minulla on vain aina iso kynnys kirjoitella nettiin, kun tuntuu että muut tietävät kaikesta niin paljon enemmän ja ovat todella fiksuja, ja ja ja... Mutta ihan tavallisia tyyppejähän kaikki on, ei mitään superälykkäitä tulevia lääkäreitä. :D tai kai niitäkin siellä on, mutta mukaan mahtuu vaikka ketä muita, ja monta tosi hauskaa tyyppiä.

Okei, nyt on taidettu mainostaa Älyvuotoa tarpeeksi. :D Jos joku ei siis siitä ole kuullut, se on sellainen keskustelupalsta, jossa pyörii paljon lääkikseen hakijoita ja myös lääkisläisiä, Epionen se vissiinkin on. Jos suunnittelee hakevansa lääkikseen, sieltä löytyy paljon tietoa ja ihmisiä, joilta kysyä! Lääkisblogeja löytyy esimerkiksi blogilistan kautta, itse laitan Googleen "lääkis blogi" ja avaan sitten blogilistan linkin. Voisin ehkä joskus laitella tänne omaan blogiini linkkejä blogeihin, joita itse luen, tai no oikeastaan luen melkein kaikkia mitä vaan satun löytämään. Kännykällä en vain oikein osaa linkittää..

Mutta toki joillekin siitä oikeasti on haittaa, jos ennen pääsykokeita pyörii näissä paikoissa, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee. Ainakin se voi olla hyvä keino saada lukemiset käyntiin ja pidettyä motivaatiota yllä, ja esim vaikeisiin tehtäviin voi Älyvuodossa kysyä apua, samoin kaikkiin outoihin kysymyksiin. Ja kuka tietää, vaikka siellä tutustuisikin jo tuleviin kurssikavereihinsa. :)

Tuloksiin enää muutama päivä, nyt kun vain selvittäisiin viikonlopun yli, niin voisi jo jännätä tulevatko ekat tulokset maanantaina. Silloin varmasti ainakin Älyvuodossa käy kova kuhina! Nyt yritän pariksi päivää vähän rajoittaa lääkisjuttuja ja nauttia kavereiden seurasta!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tulosten odottelua

Voi että mulla alkaa pää hajoamaan, kun pitää vielä odotella noita Tampereen tuloksia! Kuopion tulokset toivat koko pääsykoehässäkän takaisin mieleen, tosin tähän asti se pysyi kurissa, kun oli kaikenlaisia menoja, mutta nyt on ensimmäinen päivä ilman ketään kaveria ja sen kummempaa tekemistä, ja olenkin iloisesti viettänyt sen naputellen kännykkää. Älyvuoto on pakko tarkistaa aina viiden minuutin välein, kaikki lääkisblogit on jo selattu läpi ja olen käynyt jopa tutkimassa Tampereen kotisivuja, kun en hirveästi edes mahdollisesta tulevasta asumapaikastani tiedä.

Tämä on tavallaan paljon kamalampaa kuin pääsykokeen odotus, silloin sentään pystyi tekemään asialle jotain. Nyt en voi millään tavalla vaikuttaa enää tulokseen. Toisaalta se on myös helpotus.

No, päätin nyt laitella ylös pari juttua, joilla saan parhaiten ajatukset pois näistä asioista. Eivät nämä varmaan kellekään uusia asioita ole, ihan vaan haluan muistuttaa itselleni mitä tässä nyt voisi keksiä nyt viikon ajaksi. 

Ensimmäisenä, ja kaikista parhaimpana keinona on kaverit. Varsinkin sellaiset, jotka eivät itse ole hakeneet lääkikseen. Ongelma tällä hetkellä on vain se, että monet ovat päivät pitkät töissä tai lomailemassa jossain kaukana.

Sitten se mihin useiten turvaudun, koska se on niin helppoa, eli Netflix (tai vastaavasti tv, elokuvat yms). Elokuviin ja tv-sarjoihin ei tarvitse juurikaan keskittyä, mutta silti ne ainakin minua hämäävät hyvin. Nyt olen vain aika kyllästynyt ruudun tuijottamiseen, eikä kivaa katseltavaakaan tunnu löytyvän.

Kirjojen lukeminen on yksi lempipuuhistani, mutta nyt nämä lääkisjutut ovat niin vahvasti vallalla aivoissani, että pitäisi löytyä todella koukuttava kirja, etten niitä ajattelisi.

Pelaaminen on myös kiva vaihtoehto, mutta ei tällä hetkellä ole käsillä mitään, mitä oikein himottaisi pelata. Ruoanlaitto on myös kivaa puuhaa, varsinkin kun tekee jotain vähän monimutkaisempaa, silloin on pakko keskittyä. Muita keinoja ovat siivoaminen ja liikunta, mutta niissä olen huomannut, että ne menevät usein niin automaattisesti, että ajattelen silti samalla lääkisjuttuja. Tai pitää ainakin olla kunnon treenit, etteivät ajatukset lipsuisi.

Yksi todella hyvä juttu on myös tulevien asioiden suunnittelu. En nyt tarkoita syksyä tai ensi vuotta, koska sehän olisi juuri sitä mitä yritän välttää, vaan jotain kaukaista tulevaisuutta tai sitten ihan kesälomaa. Me olemme nyt perheen kanssa lähdössä ulkomaille, pitäisi vain päättää kohde ja hotelli. Finnmatkojen sivuilla menee helposti pari tuntia, kun kuolaa kaikkia ihania kuvia. Ja matka myös tuo jotain ihan muuta odotettavaa kuin tulokset, joten voin sitten mahdollisen pettymyksen jälkeen suunnata kaiken tarmoni siihen. 

Mutta, sitten on vielä yksi toinen suhtautumistapa tulosten odotusaikaan, mitä kohden nyt itse olen näköjään kallistumassa - eli periksi antaminen tälle stressailulle. Tavallaan tämä itse asiassa on myös kierolla tavalla ihanan kutkuttavaa. Spekuloinnit, muiden hakijoiden kanssa juttelu, viime vuosien onnistumiskertomusten lukeminen, sen hetken, kun vihdoin saa tietää, kuvittelu. Olen yrittänyt tähänkin soveltaa mielikuvaharjoittelua, luulen olevani aika valmis. Totta kai hylky tulee kirpaisemaan ja pahasti, mutta luulen pääseväni siitä kohtuu nopeasti yli. Haluaisin vain tietää! Iloisen yllätyksen kuvittelu on toki paljon kivempaa, tosin en oikein edes osaa kuvitella sitä. Mutta osaan kuvitella hyvin ne hetket ennen tulosten tietämistä, vähänhän tuosta sai jo maistiaisia kun ne Kuopion tulivat. Huh, voi että jännittää! 

Niin, ehkä nyt sorrun siihen että Älyvuoto on koko ajan päällä ja blogilista samaten. Toki aika kyllä tuntuu menevän paljon hitaammin.. Onneksi nyt on jotain suunnitelmia viikonlopulle, ja päätin myös pestä ikkunoita oikein urakalla, niin ehkä voisin koko asian hetkeksi taas unohtaa.

Vielä sananen tämän hetkisistä fiiliksistä: en todellakaan osaa sanoa mitä sieltä tulee, tai no luontaisena masistelijana näissä asioissa kallistun hylkäyksen puolelle. Vähän nolo kyllä on, jos olen taas väärässä kuten simuloidun kanssa (olisinpa!!!), mutta ei kyllä tunnu siltä. Jonkun koe ja siitä saadut pisteet löytyivät Älyvuodosta, ja kauhistuin kyllä ainakin bilsan tehtävien tiukkaa arvostelua. Haluaisin taas arvioida omat pisteeni, mutta olen auttamattomasti unohtanut jo vastaukseni. Ihan vain tunteeseen perustuva arvioni on vähän yli 60. Mutta en tiedä. Enkä mahda sille mitään. Voi luoja, haluaisin vain tietää, että voisi siirtyä muihin asioihin. Enkä yhtään jaksa enää kaikkien kommentteja, että kyllä sinä pääset! Ne tuovat puolen sekunnin ilon, mutta sitten harmittaa, että taas joku, jonka ihmettelevän katseen joudun näkemään, kun kerron etten päässyt.

Koetaktiikkani on myös alkanut harmittamaan, aion kyllä muuttaa sitä tulevaisuudessa. Mutta siitä sitten ehkä lisää joskus toiste. Luulen muuten, että jos en pääse, en ainakaan heti jaksa ilmoitella siitä tänne ja muualle, joten voitte tulkita hiljaisuuden huonoiksi uutisiksi. Tai mistä sitä tietää, vaikka menisin ihan sekaisin sisäänpääsystä ja unohtaisin koko blogin vähäksi aikaa. :D 

Okei, lopetan nyt, olen jo ollut Älyvuodosta poissa liian kauan. ;D No ei, ehkä yritän nyt keksiä jotakin muuta. Blogin kirjoittelu on aina niin hyvä keino purkaa ajatuksia pois päästä, vaikka nämä kyllä varmaan vähän toistavat itseään, eivätkä oikeastaan sisällä mitään oikeaa asiaa.. Mutta hälläväliä ;)

Hyvää juhannusta kaikille näin vähän myöhässä, ja hakijoille leppoisaa odotusaikaa!! Viikko on onneksi ohi nopeasti (toivottavasti)!

P.s Lisään tuohon listaan shoppailun, vaikken sitä oikein harrastakaan. Jos löytyy muita vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä!!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Pikakuulumiset

Yritän nyt lyhyesti ja nopeasti kertoa kuulumisiani. Eli kokeesta on toivuttu täysin, kevät alkoi jo tuntua oudolta unelta, kun paistatteli päivää mummolassa romaanien parissa. Onnistuin pitämään taukoa Älyvuodosta, ja tuli useitakin päiviä ilman tarvetta kirjautua sinne ja pohtia taas mahdollisia pisterajoja. Ihan yhtäkkiä tajusinkin tiistaina, että Kuopion tulokset ovat ihan käsillä. Siitä alkoikin taas Älyvuotoputki, ja keskiyöllä jännitin muiden kanssa. Tänä aamuna tein sitten aamulenkin yliopistolle huvikseni katsomaan tuloksia, asun ihan vieressä niin ei ollut suuri vaiva. Muutaman tutun nimen huomasin heti, joista toinen vielä lukupiirikaverini ja vierustoverini valmennuskurssilla. Valitettavasti huomasin myös pari puuttuvaa nimeä, juuri ne, joita melkeinpä eniten jännitin näistä Kuopioon hakevista, ja shokkina myös eräs tuttu, josta olin täysin satavarma että pääsee sisään, ei ollut päässytkään. Älyvuodosta olin jo lukenut yllättävän alhaisista rajoista, ja tiesin kokeen menneen hyvin kyseisellä tutulla, joten nyt suuresti ihmettelen että mitä on tapahtunut. Sillä tuntuu, että jos kerran henkilö, jonka tiesin tehneen kolme kertaa enemmän töitä ja olleen jo valmiiksi lähes lääkistasoa (pienestä jäi kiinni viime vuonna), ei päässyt, niin miten minä ikinä voin päästä. Mutta, no en tiedä tarkemmin asiasta, joten ei siitä voi mitään oikein sanoakaan.

Nuo rajat olivat kyllä iloinen yllätys, paljon matalammat kuin olisin arvannut. Mutta eihän se vielä takaa sitä, että Tampereelle olisi myös mukavat rajat, ja sitä paitsi pisteytykset ovat varmasti todella ankaria. Nykyinen optimistinen arvioni onkin 63-70 pistettä, ja pelkään että tuonkin olen arvionut yläkanttiin.. Kun ei arvioinnista mitään kokemusta ole, voin oikeasti sanoa, että pisteeni ovat jotain tuolta väliltä, plusmiinus 30. Ääh, olen koukussa spekulointiin, mutta samalla inhoan sitä, se ei auta mitään. Kaksi viikkoa vain.. Haluaisin vain tietää jo! Odottaminen on kamalaa..

No, yritän tehdä saman, minkä tein noin viikko pääsykokeen jälkeen, eli unohtaa koko lääkishössäkän ja pysyä poissa Älyvuodosta ja lääkisblogeista. Onneksi luvassa on huippu juhannus ja ulkomaanmatkan suunnittelua, joten ei pitäisi olla vaikeaa! 

Onnea hurjan paljon kaikille sisäänpääseille ja tsemppihalit yhä odottaville ja niille joilla ei vielä tärpännyt!

P.s Anteeksi näin etukäteen, jos joku tähän tai muualle kommentoi, en tiedä miten pian tulen vastaamaan, mutta yritän kyllä muistaa viimeistään sitten  lähempänä heinäkuuta! Tämä blogi kuuluu valitettavasti lääkishössäkkämuistutuksiin, joten sekin on pannassa. Noh, ehkä saatan tulla tsekkailemaan vähäsen :)