Pääsykoe

Lupasin tänne kertoa fiiliksiäni kokeen jälkeen, joten täältä pesee.

Hmm.. Tosi vaikea on kyllä sanoa mitään. En yhtään tiedä mikä tämän kaiken lopputulos on. Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, heti kokeen jälkeen oli todella hyvä olo, mutta sitten hieman masentunut, sitten välinpitämätön ja sitten taas masentunut. Mutta ei kyllä pahasti masentunut, alakuloinen ja alistunut pikemminkin.

Ehkä olisi paras lähteä alusta. Kun edellisenä iltana menin nukkumaan, oli kyllä hieman täpinät päällä ja pyörin varmaan tunnin ennen kuin nukahdin. Ja sittenkin näin vain outoja pääsykokeen miettimisunia, en ole edes varma olivatko ne unia vai ajatuksiani. Pari kertaa yöllä heräilin, mutta lopulta sain kunnolla unen päästä kiinni ja näin hölmöjä supersankari unia varmaankin siitä illan leffasta johtuen.

Aamulla heräsin siinä seitsemän maissa, vaikka herätys oli vasta puoli kahdeksalta. Jonkin aikaa vain makoilin, etten herättäisi veljeäni ja äitiäni, mutta ahdistus kävi suureksi, kun ajatukset vain pyöri kokeessa, joten päätin että muutkin saavat kärsiä ja nousin ylös. Ihan hyvä, ehdinpä sitten rauhassa syödä aamiaista, joka kyllä meni hieman hukkaan kohdallani, ruoka oli varmasti herkullista ja löytyi vaikka mitä, mutta kaikki maistui pahvilta. Söin kuitenkin niin paljon kuin vain pystyin. Kun tuli aika lähteä koepaikalle, ahdistus nosti taas päätään, mutta jo autossa istuessani (tosin tajusimme että matkaa oli oikeasti ehkä vain noin 400 metriä, ajoimme ensin jotain ihme kautta) se helpotti, kun näin muita hakijoita, joista muutamalla oli selkeästi huonompi olo kuin minulla.

Koepaikalle tullessani olin jo täysin tyyni, lueskelin kirjaa ja nauroin kun tajusin unohtaneeni evääni. Onneksi hotelli ei tosiaan ollut kaukana, joten sain ne pian takaisin. Kaikki oli sen verran sopivan epätodellisen tuntuista, ettei jännittänyt yhtään, ei kokeessa eikä ennen sitä.

Jonkin aikaa piti istuskella sitten salissakin ja odotella, olin oikeastaan vain malttamaton aloittamaan. Kun viisari osui yhdeksään, käänsin paperit ja hirmu vauhdilla rustailin pitkän nimeni kaikkiin papereihin, hetkeksi tuli sellainen, että hetkinen niin mitkäs ne minun muut etunimeni olivatkaan, mutta pääsin yli siitä ja selailin kokeen läpi. Naureskelin, kun huomasin, ettei aineistoa ollut ja näin hampaan kuvan. Ensimmäinen mielikuva oli, että tehtäviä on paljon, enkä oikein saanut kunnolla otetta kokeesta, mutta huomasin monta tehtävää, jotka vaikuttivat helpoilta. Mietin, että nyt tämä sitten tuli, juuri se mitä pelkäsinkin, paljon helppoja pikkutehtäviä, nopeus ja huolellisuus ratkaisee.

Aloitin siitä lihastehtävästä, en edes tiedä miksi, mutta se vaikutti nopealta. Nyt jälkikäteen ärsyttää, että piti aloittaa siitä, sillä kiireessäni en lukenut pisteytystä kunnolla, arvasin vain nopeasti kohdat joita en tiennyt, vaikka olisi ehdottomasti ainakin pari kannattanut jättää tyhjäksi.. Tosin olen aina inhonnut noita tehtäviä, missä pitää miettiä, että kannattaako vastata vai ei, koska koetilanteessa on vähän epävarma kaikesta. Olenkin aina ajatellut, että loppujen lopuksi saan enemmän pisteitä vastaamalla kaikkiin, kun jättämällä epävarmat tyhjiksi.

Siitä hyppäsin pari tehtävää yli ja jatkoin jostain kemian tehtävästä, joka vaikutti hauskalta - olisikohan ollut se EDTA-tehtävä. Ja hauskalla tarkoitan haastavaa. Arvasin kyllä sitä tehdessäni, että menee vähän väärin, mutta kello tikitti eteenpäin sellaista vauhtia, että päätin tehdä mitä pystyin ja palata myöhemmin miettimään oikeaa tapaa ratkaista, jos olisi aikaa. Näin kävikin melko monen tehtävän kohdalla. Koestrategiani on ollut aina vain tehdä tehtäviä mahdollisimman nopeasti eteenpäin, kun keksin jonkin tavan, joka voisi tuottaa vastauksen, teen sen, sillä ei siellä yksinkertaisesti ole aikaa miettiä, että onkohan se nyt oikea tapa. Niinpä menestyminen riippuu siitä tuleeko ensimmäisenä mieleen väärä vai oikea ratkaisutapa. 

Etenin sitten järjestyksessä, yksi tehtävä jäi osittain ratkaisematta, sen köysikiipeilijän nopeus. Mutta tiedostin vain koko ajan hirveän kiireen, ja puskin tehtäviä eteenpäin. Mitenkään paineissa en kuitenkaan ollut, hyvillä mielin tein tehtäviä sillä mihinkään en jumittunut, vaikka tiesin, että virheitä tulee, ajattelin, että teen nyt kuitenkin kaikki ensin ja yritän sitten tarkistaa. Saatuani tehtävän nro 17 tehtyä laskin nopeasti jäljellä olevien tehtävien määrän ja tein ajankäyttösuunnitelman, joka kuitenkin jätti lopuksi noin kymmenellä minuutilla. Tarkoitus oli monivalinnoille ja tarkastamiselle jättää puolitoista tuntia.

Biologian tehtävissä keksin mielestäni hyviä pointteja, ja pidinkin tehtävistä. No, vitamiineja en kyllä tiennyt, ja arvoin palorypälehapon ja asetyylikoentsyymi-A:n välillä siinä yhdessä kohtaa, ja tietenkin valitsin juuri väärän. Oikeastaan oli ihan hyvä taktiikka ensin suorittaa suurin osa laskuista alta pois, jolloin pystyi hetkeksi rauhoittumaan ja miettimään biologiaa. Olen kyllä kirjoittanut esim hengitystehtävään paljon kaikenlaista, mitä ei mainittu vastausanalyysissä, ja samoin pariin muuhun kohtaan, kirjoitin kuiteskin vastaustilan aina täyteen. En sitten tiedä onko mennyt ohi aiheen..

Kun jäljellä oli pari viimeistä laskua, tajusin olevani jäljessä aikataulusta ja päätin vain nopeasti sutaista niihin jotakin. Aminohappojen, jotka ovat alfakierteellä, lukumääräksi sain negatiivisen luvun ja nauroin sillekin, jännä miten ei missään välissä oikeastaan masentanut tai ahdistanut vaikka tiesin välillä menevän väärin. Tiesin vain, ettei aika riittäisi uuteen yritykseen. 

Lopulta aikaa ykköstehtävälle jäi noin tunti, ja yritin tehdä sen mahdollisimman huolellisesti. Kahtakymmentä vailla tein B osan vikoja laskuja ja jäädyin kilowattituntien kohdalla, en yhtään muistanut miten ne laskettiin, joten arvasin vain jotain ja hyökkäsin C osan kimppuun. Siinä taas ärsytti tuo pisteytys, ja mietinkin jättäisinkö pari kohtaa tyhjäksi, mutta päätin kuitenkin että vastataan kaikkeen. 

Kahdeksan minuuttia ennen kokeen loppumista olin valmis, ja olin todella huojentunut. Palasin nopeasti siihen kilowattituntitehtävään, muistin heti miten ne menivät ja vaihdoin vastauksen. Ai, että ärsytti kun katsoin vastausanalyysejä, olin kai tehnyt jonkin laskuvirheen, sillä alkuperäinen arvaukseni oli ollut oikein. No ei voi mitään. Sen vastausta vailla olevan köysitehtävänkin olin tehnyt jossain välissä loppuun, joten selailin siis kokeen läpi, tarkistin kahdesti että joka paperissa oli henkilötiedot ja että olin vastannut kaikkeen. Kirjoitin pariin kohtaan jotain lisää, reaktioyhtälöitä ja semmoista, ja silmäilin niitä muutamaa tehtävää, joiden tiesin menneen väärin, mutta ihan tyytyväisenä annoin niiden olla, toivoin, että kyse olisi laskuvirheestä, ja että ne olisivat edes sinne päin. 

Aika moni oli siinä vaiheessa lähdössä, ja harkitsin hetken itsekin, mutta päätin kuitenkin jäädä katsomaan loppusähellyksen. Viimeiset minuutit kumittelin monivalinnoista vaihtamiani vastauksia selvemmiksi. 

Koe on päättynyt, kuului ilmoitus, ja laskin kumin kädestäni ja kokosin paperit. Tungin tavarat taskuihin (joo, en tajunnut ottaa mitään pussia tai laatikkoa) ja söin jäljelle jääneitä eväitä ja katselin muita. Palauttaessani papereita, minua alkoi pelottaa, että joku papereista häviäisi jonnekin, enkä saisi siitä pisteitä, ja hidastelinkin muiden iloksi jonossa tarkistamassa, että paperit varmasti menivät oikeisiin paikkoihin.

Avatessani salin oven, ensimmäisen kerran iski se ajatus, että nyt tämä on ohi. Se tuntui todella todella oudolta, ja jäinkin hetkeksi pyörimään paikalle, toivoin että olisin voinut kysyä joltain mielipidettä kokeesta. Salakuuntelin muita hetken, ja suuntasin sitten katsomaan vastausanalyysejä, ja avasin kännykän, jotta viestittely kavereiden kanssa voisi alkaa.

Vilkaisin vastauksia, en mitenkään tarkasti ja näpsäisin nopeasti kuvia, sillä yhtäkkiä tuli hirveä hinku päästä pois sieltä, ja lähdin kävelemään. Naputtelin samalla viestejä, ja yhtäkkiä huomasinkin automme edessäni. Hyppäsin kyytiin, äitini ja veljeni kertoivat, että olivat vakoilleet muita hakijoita ja ajattelivat, että kokeen täytyi olla vaikea kun niin moni pidätteli itkua. Kerroin heille mielipiteeni, eli siis että se oli todella helppo, rajat tulevat olemaan taivaissa ja että ne muutama vaikeampi tehtävä ovat varmasti niitä ratkaisevia, ja juuri niissä minulla oli väärät vastaukset. Mutta että olen todella tyytyväinen suoritukseeni, tein parhaimpani enkä panikoinut, muuta ei voi pyytää.

Loppupäivä menikin kavereiden kanssa kokeesta keskustellen ja älyvuotoa lueskellen. Alunperin olin suunnitellut pysyväni kaukana vastausanalyyseistä ja spekuloinneista, mutta oloni oli vaarallisen hyvä, ja oikeastaan halusin masentua. Mieluummin odotan huonoa tulosta, kun olen varma sisäänpääsystä ja sitten en pääsekään. Ja kyllähän se iloisuus siitä hävisi kun varmistui, että koe oli muistakin ollut helppo. 

Kotona olo oli todella väsynyt, selkään ja päähän koski. Halusin kuitenkin saada kaiken kokeeseen liittyvän nyt pois alta, joten selailin kokeen kunnolla läpi ja katsoin vastausanalyysit. Kuten arvata saattaa, monia tyhmiä virheitä oli tullut, muutamasta tehtävästä olen iloinen jos saan edes säälipisteitä. Toki moni on mennyt oikein, mutta ne ovatkin sitten niitä, joista oli jaossa vähemmän pisteitä. Laskeskelin tuossa vähän, että ehkä noin 65 pistettä olisi tulossa, enkä todellakaan usko, että se riittää Tampereelle.

Mutta en jaksa kuitenkaan välittää, olen todella tyytyväinen itseeni, tein parhaimpani. Aina tulee tyhmiä virheitä, ja kuten jo sanoin, aika on niin rajallinen, että jos ei heti mene oikein niin ei sille mitään oikein voi. Koe ei ollut paras mahdollinen minulle, meinasin tänne etukäteen kirjoitella, mitä siihen olisin toivonut, eikä kyllä mikään paria bilsan juttua lukuunottamatta toteutunut. Tai no ehkä se, että toivoin paljon vaikeita kemiantehtäviä, ja että fysiikka ei olisi niin suuressa osassa tai vaikeaa, mutta ei se kemia kuitenkaan sellaista ollut, mitä olisin toivonut. Viime vuoden tyylinen koe olisi ollut minun kannaltani hyvä, eli siis aineisto ja siitä paljon kysymyksiä, sillä niissä olen hyvä, ja tehtävät pikemminkin matemaattisia. Nooh, ei voi mitään.

Se on nyt vihdoin ja viimein ohitse. En jaksa mitään enää arvailla tai jossitella, toivoisin vain että tulokset tulisivat nopeasti, että voisi sitten suunnitella ensi syksyä. Luulen kuitenkin olevani aika lähellä rajaa, toivottavasti ainakin, saattaa jäädä tosi vähästä kiinni tai mennä tosi vähällä yli. Tai voi jäädä kauaskin. En tiedä. Kaikki riippuu muiden menestymisestä, ja arvostelusta, saanko minkä verran haja- ja säälipisteitä. Jos en pääse nyt sisään, hyvillä mielin sitten ensi vuonna. 

Nyt aion nauttia kesästä. Aika outo olo kyllä on, vaikea keksiä tekemistä. Mutta kyllä se tästä, eiköhän nämä asiat nopeasti unohdu. Niin paljon kaikkea kivaa on luvassa. Pidän peukkuja nyt kaikille ja itsellenikin, ei sitä koskaan tiedä! Mutta mitään ei enää voi tehdä, asia on muiden käsissä. 

Saatan kirjoitella tänne jotakin ennen tulosten tuloa, mutta viimeistään varmaan silloin. En ole kyllä täysin varma mikä tämän blogin tulevaisuus on, jos en pääse, niin sitten varmasti jatkan ainakin keväällä, jos pääsen, ehkä sitten voisi ainakin jotain kertoa lääkiksessä opiskelusta, jos ehtii... En tiedä. Haha, en tiedä oikein mitään tällä hetkellä, haahuilen vaan kotona ympäriinsä.. Mutta joo, hyvää kesää kaikille, nyt nauttikaa, me ollaan se ansaittu!!

Vastausanalyysit

Saako näitä laittaa nettiin, kun otin mäistä kuvat? Nyt jos joku tietää ettei saa niin sanokaa äkkiä, poistan nämä tietenkin silloin! Laitan siis nämä kuvat nyt vain tänne, postailen joskus myöhemmin sitten omia fiiliksiäni! :)

Olen pahoillani surkeasta laadusta, nappasin vaan nuo nopeasti, mutta ehkä niistä vähän saisi selvää jos joku haluaa katsoa :) ja toivottavasti tuossa on kaikki tehtävät, en nyt tarkkaan jaksanut katsoa mitä kuvia lätkin tähän, en ole itse vielä juurikaan noita katsellut ja haluan yrittää julkaista tämän ennen kuin ollaan ajettu jonnekin korpeen.. Katotaanhan julkaiseeko nyttenkään kun noin monta kuvaa on. :D

Viimeinen ilta

Nyt olemme Tampereella, akkuni loppuu ihan kohta ja tiedän pääseväni vasta myöhään takaisin hotellille, niin yritän kirjoittaa tämän nopeasti...

Sain houkuteltua veljeni mukaan, joten matkasta on tullutkin ahdistavan sijaan todella hauska. Ja yllätys yllätys, emme majoitukaan Omenahotellissa niinkuin luulin, vaan äiti oli varannut huoneen sairaalan vieressä olevasta hotellista, joka on kai tarkoitettu omaisille ja sairaalaan tuleville, mutta saa siellä muutkin olla :D niin koepaikka onkin tuossa ihan vieressä, ei tarvitse pelätä myöhästymistä. 

Olo on kyllä tuon veljen mukana olon takia kuin ulkomaanmatkalla, talot on niin eri näköisiä, aurinko paistaa ja musiikki soi. Eipä juuri jännitä. Ainut vaan, tämä on siis niin minun tuuriani, että heräsin tänään kurkku hieman kipeänä ja iltaa kohden on vain pahentunut. Ja ei varmaan johdu jännityksestä, kun äidilläkin on. Mutta eipä tuo juuri tunnu kuin nielaistessa, ja buranaa on onneksi mukana. 

Käytiin vähän kävelemässä kaupungilla ja syömässä, ja veli sai houkuteltua lähtemään katsomaan elokuvaa, joten lähdetään tästä leffateatteria kohti. Vähän kyllä menee myöhäisemmäksi nukkumaan meno kuin meinasin, mutta mieluummin niin kuin hotellilla istuminen miettien huomista...

Voi ei, olin jo melkein saanut tän tehtyä, kun akku loppu! Onneks olin ehtinyt osan tallentaa.. Ja nyt tää postaus meni näin myöhäseks, ja kaikki on jo ehtiny mennä nukkumaan! Anteeksi! Mutta pakko nyt itekin ruveta, oli kyl hyvä leffa vaikka kesti kauan, se uusi X-men.. Ja ehdottomasti hyvä oli mennä katsomaan sitä, vaikka menikin myöhäseksi. 

Kävimme katsomassa koepaikan ja siellä oli tälläinen lappu. 

Tarkoitus oli se laittaa tänne jos joku Tampereelle hakeva ei käynyt yliopistolla vakoilemassa, mutta eipä siitä kai hyötyä enää ole.. Tosin eivät nuo varmaan mitään uusia asioita kellekään ole, nuo yliviivaustussit kyllä harmittaa. 

Voi luoja, miten myöhä, hups!!! No tuskin oisin muutenkaan saanut unta. :D hurjasti tsemppiä ja onnea kaikille, tehdään vain parhaamme, ei panikoida! Ääh ärsyttää etten ehtinyt ajoissa kirjoittaa tätä ja kertoa kaikkia asioita mitä suunnittelin, no ehkä sitten seuraavalla kertaa.. Nyt lähtee positiiviset ajatukset kaikille hakijoille, saatte ne sit uniinne ja näätte toivottavasti hyviä ja rentouttavia unia ;) <3

P.s Huomasin, että aikavyöhykeasetukseni ovat olleet ihan vinksallaan, ja siksi näissä lukee eri julkaisuajat kuin oikeasti. Jos jotakuta kiinnostaa, niin kello oli siis jotai vähän vailla keskiyön, kun kirjoitin tämän. :)

Bye bye books!

Eilen illalla kello puoli seitsemän lopetin lukemisen. Oli kyllä todella outo tunne laittaa kynät penaaliin, vetää vetoketju kiinni ja laittaa paperit syrjään. Oikeasti olisin varmaan jatkanut kirjojen selailua lopun iltaa, mutta onneksi olin sopinut menoa ystäväni kanssa, niin oli pakko lopettaa oikeasti.

Ihana oli pitkästä aikaa laittautua, meikata huolellisesti ja vetää korkkarit jalkaan. Vaikka vähän ajattelin, että onko järkevää lähteä pääsykokeita edeltävänä viikonloppuna baariin, se oli kyllä hyvä päätös, sillä se oli selkeä irtiotto lukemisesta, jotain mitä en viiteen kuukauteen ollut tehnyt. Ja emme me käyneet kuin vain istumassa terassilla jonkin aikaa, niin tuskin tuosta mitään haittaa oli. :)

Laskin, että lukuaikaa minulle kertyi kaksikymmentä viikkoa. Siinä ajassa on kyllä tapahtunut vaikka mitä, ja olen oppinut ihan sikapaljon uusia asioita. Otin nyt muutamia kuvia, sori kännykkälaatu, näistä luku-urakkani tarvikkeista.

Huh, onpas oikeasti huonolaatuista, ainakin tässä minun näytölläni. Mutta ei mahda mitään..

Tuossa ovat siis kirjani, joita olen käyttänyt. Siitä puuttuu Ihmisen anatomia ja fysiologia -opus, ja Biokset (kolmoskurssia lukuunottamatta), jotka olen jo joutunut palauttamaan kirjastoon. Enkä kyllä mitenkään hirveästi noita ylimpiä anatomian kirjoja ole käyttänyt, lähinnä vaan tarkistaakseeni joitain asioita. Ja oli minulla käytössä äidin vanha fysiologiankin kirja, mutten jaksanut raahata sitä ylös..

Olisipa ihana, jos nyt voisi lopullisesti lahjoittaa nuo veljien käyttöön!

Ja tässä on suurin osa vihkoistani, aina välillä kirjoittelin niihin ja välillä luentolehtiöihin (joita täyttyikin tasan kolme). Tein kaikista kursseista tammikuussa muistiinpanot, paitsi bilsasta, josta olin tehnyt muistiinpanot jo yo-kirjoitusten aikaan. Ja sitten vielä uudet muistiinpanot monesta lukion kursseilla ja valmennuskurssilla. Kyllä noista silti suurin osa on tehtäviä täynnä.

Ja vielä mun ihanat kansiot ja joitain kertailumuistiinpanoja mitä en niihin ole vielä ehtinyt laittaa. Tuo sininen on kunnon rakas minulle, siinä on lukusuunnitelmani ja kaikki tärkeät paperit, paljon mindmapeja ja harjoituskokeet. Toisessa sitten lähinnä muistiinpanoja ja tehtäviä. Ne on kyllä kummatkin nykyisin ihan järkyttävän painavia...

Ja tässä vielä osa varustuksesta pääsykokeeseen, kävin ostamassa uusia kyniä ja kumin, ja no tuota kirjaa ei tietenkään saa ottaa, mutta luenkin sitä sitten ennen sitä. :D tai no todennäköisesti kyllä jotain muuta kirjaa, koska ehdin varmaan lukea tuon jo huomenna, mutta lainasin siis kirjastosta juuri tuollaisia kliseisiä romanttisia kirjoja monta, joten tuo voi hyvin edustaa niitä kaikkia. Evääthän sitten toki otan noiden lisäksi, ja henkkarit, ja hmmm pitääköhän sinne ottaa vielä jotain muuta? Täytyy tarkistaa netistä.. Eväiksi ajattelin ottaa jotain helposti syötävää, ehkä croissantteja, ja suklaapatukan. Ja jonkun pienen juoman, tyyliin Fruity juniorin, sillä jos minulla on paljon juomista niin juon sen kyllä huomaamattani, ja mieluummin olen janoissani kuin vessahätäinen. Aamulla tankkaan sitten ruisleipää niin jos sillä pärjäisi mahdollisimman pitkään! :)

Tänä aamuna oli ihan uskomatonta herätä, kun ei tarvinnut tehdä mitään. Olen jo niin tottunut siihen, että vaikka pitäisinkin vapaata, päässä on silti se pieni paine koko ajan siitä että pitäisi tehdä jotain muuta. Siitä on vaikea päästä eroon.. Niinpä olen nyt keksinyt itselleni koko ajan jotain tekemistä, etten vain sortuisi lukemaan oppikirjoja. Kohta alkaakin tyttöjen ilta Notebookin, P.s I love youn ja City of Bonesin kanssa! :D unohtamatta Beniä ja Jerryä. Harmittaa kyllä vähän pitää leffailta kun on näin hyvä sää, mutta vahingossa jo poltin itseni kun istuskelin puistossa, joten pakko pysytellä sisätiloissa muutenkin.. Inhoan kyllä tätä maidonvalkoista ihoa, palan kymmenessä minuutissa ja kaikki rusketus menee pisamiin. Mutta eipä tälle mitään voi.

20 viikkoa ja nyt on kaksi päivää jäljellä. Olen tehnyt niitä suositeltuja mielikuvaharjoitteita, että käyn koko päivän lävitse, ja eri vaihtoehdot, miltä kokeessa voi tuntua. Olen myös ahkerasti tehnyt hengitysharjoituksia aina kun alkaa ahistaa, eli jos näätte jonkun puuskuttamassa pääsykoepaikalla niin se olen sitten minä varmaan. :D mutta ne kyllä oikeasti auttavat! Olen kuullut, että ihmiset voi jakaa niihin päästressaajiin ja mahastressaajiin, minä olen ehdottomasti maha.. Siihen on koskenut jo monta päivää ja vaikea on syödä mitään. Mutta löysinpä siihenkin lääkkeen, noiden hengitysharjoitusten lisäksi, nimittäin suklaan! Suklaa auttaa kaikkeen ;) Huomaa varmaan, että mulla on nälkä kun jutut pyörii vain ruoan ympärillä. 

Huomenissa ehkäpä vielä luvassa lyhyt fiilistelypostaus Tampereelta, jos kerkeän, ja viimeistään sitten kokeen jälkeen! Nyt en tsemppaile, että voisin antaa sitten supertsempit huomenna kaikille! :)

Loppuun vielä herkkukuva. Onko muuten kivempi kun postauksissa on paljon kuvia tällä tavoin? Mietin että voisi alkaa nyt panostamaan vähän tähän blogiin, kun tähän mennessä olen vaan kirjoittanut mitä mieleen juolahtaa, sen kummempia ajattelematta. Jos nyt kesällä vielä hommaisin oman tietokoneen niin voisi vähän parempilaatuisiakin kuvia latailla. :D ainut vaan että en ikinä keksi mitä kuvia laittaisin!

Miksi minusta tulee lääkäri?

Sain tälläisen "haasteen" Tohtori Krabolalta (http://laaketiedetta.blogspot.fi/), kertoa siis miksi haluan lääkäriksi. Täytyi nyt ihan tätä varten tulla oikealle tietokoneelle, vaikka yleensä raapustelen postaukset kännykällä (mutta en osaa kopioida sillä :D). Tuli hirveä himo päivittää tuota blogin ulkoasua, aikonaan vaan nappasin jonkin kivan, eikä sitä samalla tavalla näe mobiilina.. Mutta olen niin huono koneiden kanssa, että täytyy pyytää jotain veljistäni apuun. Mutta jos jollain on toiveita/ideoita mitä täällä pitäisi muuttaa, niin laittakaa kommenttia!

Nyt kuitenkin asiaan. Tässä tämä tulee:

Kysymys ja vastausvaihtoehdot ovat seuraavanlaiset: (valita voi 1-10 vaihtoehtoa)
Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
 4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
 5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
 7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.

Oikeastaan keksisin perustelut melkein jokaiselle, miksi ne ovat vaikuttaneet valintaani. Toki nuo ovat kärjistettyjä, ja tuskin kellään on vain yhtä syytä. Mutta yritän nyt valita ne tärkeimmät, ja laittaa ne myös jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen.

6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.

Tähän oikeastaan sisällytän myös tuon ensimmäisen "Haluan vilpittömästi auttaa sairaita". Tiesin aina haluavani tehdä jotain, jolla oikeasti on merkitystä, ja joka jollain tavalla auttaa maailmaa (huh nää vastaukset on varmaan hirmu imeliä, mutta en nyt mahda ajatuksilleni mitään). Olen aina ajatellut, että se on myös tavallaan tarkoitukseni (okei, ehkä tähän vähän sisältyy myös tuo kutsumusammatti). Mutta olen kyllä sitä mieltä, että vaikuttaa voi todella monella eri tapaa, eikä pelkästään ammatin kautta. Vaihtoehtoja tältä pohjalta olisi ollut monia, mutta muut syyt sitten saivat minut kääntymään lääketieteen puoleen. Mutta nyt kun olen valintani tehnyt, tämä on ehdottomasti yksi suurimmista syistäni ja unelmani myös.

8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.

Tämä on myös todella suuri syy, jonka tajusin vielä paremmin viime syksynä, kun työskentelin liukuhihnan ääressä, kaupan kassalla siis. Kaikki työ on toki tärkeää, en halua sitä väheksyä yhtään, mutta silloin kyllä huomasin, ettei se missään nimessä sopinut minulle. Juuri se, kun ei voinut käyttää aivojaan sen kummempaan kuin rahojen laskemiseen, oli ihan hirveää. Olin ehkä hieman masentunut syksyllä, inhosin mennä töihin, kun ei siellä voinut edes ajatella muuta, vaan koko ajan piti olla skarppina ja toistaa samoja puheita asiakkaille. Oikeasti, kahdeksan tuntia "Terve! Onko S-etukorttia? Se tekee kymmenen euroa. Kiitos! Heihei!". Joskus näin unia, jossa vain piippailin tuotteita...Vaikka nyt keväällä minulla ei ole ollut juuri lainkaan vapaa-aikaa, olen silti ollut onnellisempi kuin syksyllä, kun on oikeasti jotain mielekästä tekemistä ja haasteita.

4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.

 Jos sanoisin, ettei hyvä palkka houkuttele, valehtelisin. Mutta se ei todellakaan ole tärkein syy, ja jos haluaisin tehdä jotain, mistä ei makseta niin hyvin, tekisin kyllä sitä. Ja tavallaanhan haluaisin ainakin joskus olla tutkija, ja olen saanut sellaisen mielikuvan, että ainakaan kaikki tutkijat eivät niin hyvin tienaa (?). Mutta se on sitten sen ajan murhe, niin kauan kuin tulee toimeen niin hyvä. Mutta eivät ne matkustelu, harrastaminen ja kiva asunto huonojakaan juttuja ole, ja varsinkin jos joskus perustan perheen, haluan pystyä tarjoamaan lapsilleni muutakin kuin ruokaa ja vaatteita. Ja mitä tulee tuohon naisia/miehiä... noh, en kyllä haluaisi ketään, joka pitäisi minusta vain ammattini takia, mutta ei kai tuosta ja niistä muista hyödyistäkään haittaa ole. :D

7) Äiti käski.

 Haha, en kyllä tiedä voiko tätä laittaa syyksi, sillä se painostus mitä koen saaneni äidiltäni (vaikka hän kovasti väittää, ettei ole koskaan niin tehnyt), on ollut pikemminkin syy siihen, miksi vasta niin myöhään tajusin haluavani lääkikseen ja jätin fysiikat ja kemiat lukematta. Olen sellainen itsepäinen henkilö, jonka on pakko tehdä toisin kuin sanotaan. Ainakin jos vanhempani niin sanovat.

9) Haluan Nobel-palkinnon.

Okei, tämä oli pakko laittaa sillä se on yksi sisäpiirin läppä erään kaverini kanssa.. Siis vähän niinkuin veto kumpi saa sen ensin ja no, ehkä ette halua kuulla meidän typeristä jutuista. :D Mutta joo, mainitsinkin ylempänä, ja varmaan jo jossain aiemmissa kirjoituksissani, että haluaisin ehkä tutkijaksi. Alunperinhän siis ajatus lääkikseen hakemisesta tuli sitä kautta, että halusin tutkijaksi, ja harkitsin pyrkiväni biologiaa lukemaan, mutta kuulin siitä vähän huonoa juttua (lähinnä työllistymisestä) ja mietin sitten, että mikä olisi sellainen ala, josta voisi valmistua tutkijaksi, jossa voisin opiskella bilsa nelosen ja ja bilsa vitosen juttuja, josta valmistuttuani ei tarvitsisi pelätä työttömyyttä, ja myös, missä riittäisi eri vaihtoehtoja (sillä en vieläkään tarkkaan tiedä mitä haluaisin tehdä, ja luultavasti haluaisin myös tehdä erilaisia asioita). Mietin tätä oikeasti aika kauan, sillä olin aina sanonut, että lääkis on viimeinen paikka mihin ikinä haen, joten en edes harkinnut sitä, ja sitten kun keksin sen, mietin vielä tosi kauan, sillä en ollut opiskellut vaadittavia asioita ja no, olihan se aika noloa sanoa äidille, että muistatko ne kerrat kun olen huutanut etten koskaan halua lääkikseen? No, arvaas mitä... Joten saa nähdä mihin päädyn, ja tuleeko minusta tutkijaa. Olisihan se Nobel-palkinto aika hienoa...

Niin, ja haluan tietenkin voittaa sen vedon! :D

Täytyy kyllä vielä lisätä, että yksi iso syy, mikä on vain vahvistunut kevään mittaan (toki välillä unohtunutkin), on se että, oikeasti luonnontieteiden opiskelu on aika ihanaa! Siis en osaa kuvitellakaan, miten joskus muka halusin lukea kieliä kemian sijaan. Olen nyt kevään aikana kokenut ihmeellisen valaistumisen ympäröivästä maailmasta, on niin hienoa ymmärtää mistä asiat johtuvat. Tosi monesti olen ihmetellyt kaikenlaisia pieniä ja isompia juttuja, kuten miksi ääni kuulostaa kimeältä kun hengittää heliumia, ja vastausten löytäminen on hienoa. Olenkin kyllästyttänyt kaikki tuttavani korjailemalla heidän puheitaan ja jakamalla (minusta) mielenkiintoisia pieniä faktoja..

Minullahan on itseasiassa postaus tästä samasta aiheesta jo jossain, mutta en kyllä enää muista mitä siihen kirjoitin. Ja huh, olen kyllä oikeasti huono koneiden kanssa, tämä nyt jostain syystä näyttää kaikki alleviivattuna punaisella, ja ihan eri kokoisilla kirjaimilla ja eri fonteilla.. Toivottavasti korjaantuu julkaistaessa.

Loppuun vielä nopea tilannekatsaus, tänään on viimeinen päivä kun luen (!! omg, mitä ihmettä?! tuntuu niin epätodelliselta), ja jäljellä on alle puolet valmennuskurssin ihmisbilsan muistiinpanoista, maolin selailu ja kaavojen silmäily, ja kemian ja biologian (ehkä myös fysiikan), vk-matskujen teoriatiivistelmien luku. Illalla lähdenkin sitten ystäväni kanssa "nollaamaan" päitä ja avaamaan terassikauden, huomenna käyn kirkossa (kaikki mahdollinen apu pitää saada :D) ja sitten tyttöjenilta. Luulen kyllä vielä tekeväni ainakin yhden pikkupostauksen, ehkä tänään tai huomenna, siitä mitä otan mukaan pääsykokeeseen ja ylipäätään siihen valmistaumisesta henkisesti, ja ehkä sitten vielä edellisen illan tunnelmat hotellihuoneesta, jos uskallan.. En halua ajatella että tämä on viimeinen blogitekstini ennen koetta! Koko ajan tulee niitä ajatuksia "viimeinen kerta kun luen ekologiaa" tai "viimeinen kerta kun käyn salilla ennen koetta"... Iiks! Mutta ylipäätään, olo on kohtuu rauhallinen ja välinpitämätön, näillä eväillä mennään ja tehdään parhaimpamme. Hieman kyllä epätodellinen olo, näinkö vain se kevät on sujahtanut ohi... Mutta palan kyllä innosta päästä näkemään kokeen, kun on niin pitkään arvailtu mitä siihen tulee!

Perustsemppailut nyt taas kaikille, ja iso kiitos vielä Tohtori Krabolalle haasteesta!

Simuloidun pääsykokeen tulokset

Olen kyllä nyt ihan tyrmistynyt. En ymmärrä tätä yhtään... Olen aika varma, että jossain on tullut iso virhe, koska tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista!

Tänä aamuna tein uudelleen simuloidun pääsykokeen kodin rauhassa ja nauroin/ itkin, kun muistelin suoriutumistani itse koetilanteessa... Tajusin, että yksi tehtävä oli mennyt kokonaan väärin kemiasta, ja olin tehnyt hölmöjä virheitä, kuten sijoittanut salisyylihapon OH-ryhmän kolmanteen hiileen, vaikka siinä selkeästi lukee 2. Nelostehtävään olin vaan kirjoitellut randomkaavoja ja laskeskellut muutaman arvon sinne tänne, kun se ei yhtään auennut silloin, eikä aika riittänyt miettimiseen. Mietin jo, että pitäisikö jättää menemättä palautukseen, tulos olisi kuitenkin masentava. Onneksi toisella kertaa osasin asiat paremmin.

Menin kuitenkin palautukseen, ensimmäisenä saimme kemian. Vilkaisin vain nopeasti kokonaispistemäärän, ja se oli vain 18,5, kun maksimi oli 50 pistettä. Kaikkien kokeentekijöiden keskiarvo oli 15,68, meidän kurssilla jonkin verran huonompi. Eli meni sentään yli keskiarvon, mutta en saanut edes puolia pisteistä. Ei kyllä mikään ihme, töppäilin niin monessa kohtaa.

Muista osioista sain: monivalinnat 31/58 (haha, mun pitäis alkaa lotota, kun oon niin hyvä arvailee näitä), fysiikka 28,5/43 ja biologia 36/39. Keskiarvot olivat: monivalinnat 12,34, biologia 20,36, fysiikka 17,04 ja kokonaispisteiden keskiarvo 64,30. Hyvä, kun ensimmäisessä harjoituskokeessa parhaiten meni fysiikka, toisessa kemia ja nyt biologia. Ja oonko nyt ihan väärässä, jos sanon, että yhteispisteeni olivat 114/190 noiden mukaan? Se olisi 60 % pisteistä. Ja olisin sellaisen taulukon, jossa on yli 600 henkilön pisteet, mukaan 13. paras (mutta tuosta taulukosta kommenttia myöhemmin!!!). Olin kyllä todella ihmeissäni, kun lähdin kotia kohti. Kotona sitten ihmettelin asiaa äidilleni, että miten se meni niin hyvin, vaikka samalla niin huonosti?! (Ihan oikeasti, esim. nelostehtävästä sain 1,5 pistettä! No okei, kyllä suurin osa meni hyvin.) Rupesin siinä sitten tarkistamaan oikean laskimen kanssa tulosta, kun huomasin, että opettajalla oli tullut laskuvirhe, kemian pisteeni olivat oikeasti 28,5 eivätkä 18,5! Eli oikea kokonaispistemääräni on siis 124/190, 65 % pisteistä! Ja sen taulukon mukaan olisin kuudenneksi paras silloin!

No, sanokaahan joku jos huomaatte jonkun ison laskuvirheen.. On tää aika outoa. Mutta oikeasti olen sitä mieltä, että ainut millä on väliä, on nuo prosenttiosuudet, eli 65 %. Joskus jostain kuulin arvion, että kaksi kolmasosaa pisteistä kun saa, pääsee sisälle (ei kyllä viime vuonna tainnut pitää paikkaansa..). Olen siis pyrkinyt aina näissä harjoituksissa siihen 67 prosenttiin. En siihen siis ihan yltänyt, mutta olen kyllä silti tyytyväinen. 

Näiden pisteiden vertailu muihin on kuitenkin ihan turhaa monesta syystä. Ensinnäkin, tämä koe ei merkitse mitään, hyvin todennäköisesti moni suoriutuu pääsykokeessa ihan eri tasoisesti. Toiseksi, pääsykoe on varmasti paljon vaikeampi. Ja nuo taulukot! En minä ainakaan omia pisteitäni löydä siitä, missä pitäisi siis olla kaikkien pisteet järjestyksessä. Yritin etsiä eri osioideni pisteiden yhdistelmää siltä varalta, että olisin laskenut nuo kokonaispisteet väärin jotenkin, mutta en löytänyt sitäkään. En tiedä, ehkä meidän kurssin pisteitä ei sinne sitten ole laitettu tai jotain.. Ja tosi moni myös jätti palauttamatta kokeen, jos tiesi, ettei pääsisi palautukseen, joten siellähän on voinut olla vaikka mitä huippupisteitä.

No niin, haluan nyt tehdä selväksi kaksi pointtia! Älkää nyt kaikki tämän lukijat pitäkö itsestään selvänä, että tänne on heinäkuussa ilmestymässä voitonriemuinen postaus! Kuitenkin käy niin, että menen kokeessa totaalisesti lukkoon tai jotakin. Ja vaikka nämä harjoituskokeet on menneet ihan hyvin, niin se pääsykoe on varmasti jotain täysin erilaista, niin vaikeustasoltaan kuin myös minun suhtautumiseltani, paineet on satakertaiset. Ärsyttää, kun sanoin vanhemmilleni tuosta simuloidusta kokeesta, niin he rupesivat jo puhumaan tyyliin "voisi katsella asuntoja Tampereelta". Ja kun melkein enemmän pelkään kaikkien muiden odotusten pettämistä kuin itse sitä harmia, etten pääse sisään. Olen kyllä ollut typerä, kun olen niin monelle kertonut hakevani lääkikseen...

Ja toinen pointti on varsinkin niille, jotka myös ovat tehneet tuon simuloidun pääsykokeen ja saaneet sen tulokset: jos se meni hyvin, olkaa iloisia, mutta älkää sortuko liialliseen itsevarmuuteen. Pääsykoe on täysin eri koe kuitenkin. Tietenkin on tärkeää uskoa itseensä, mutta ainakin omalla kohdallani luulen, että jos menisin sinne sillä asenteella, että tämä on helppo nakki, voisi ensimmäisen vaikean tehtävän kohdalla käydä hullusti. 

Jos tuo simuloitu koe taas ei mennyt niin hyvin, niin muistakaa, että olette taas sitäkin kokemusta viisaampia, ja parhaiten oppii kantapään kautta, eli kaikki nuo hölmöt virheet osaatte sitten välttää pääsykokeessa. Vielä on hetki aikaa kerrata ne vaikeat osa-alueet, mutta itse keskittyisin, ja aionkin, siihen henkiseen valmistautumiseen. Millään muulla kokeella ei ole väliä kuin sillä oikealla. Älkääkä vertailko itseänne muihin, monet liioittelevat omia kykyjään, ja sitä paitsi sisään pääsee aina sen verran porukkaa, että heidänkin välilleen mahtuu paljon hajontaa pisteissä. Ja voi olla, että joku jolla meni hyvin tuo simuloitu, koska se ei stressannut häntä yhtään, voi tosipaikan tullen mennä lukkoon, ja sinä jolla se meni huonosti paniikin takia, tiedät nyt mitä on odotettavissa ja osaat valmistautua siihen henkisesti. Oikeasti, kuunnelkaa minua, älkää antako sen nyt masentaa teitä!! Yksi kaverini kertoi minulle, että hänellä menivät valmennuskurssilla ne helpot harjoituskokeetkin huonosti, mutta silti hän opiskelee nyt lääkiksessä. 

Nyt oikeasti kaikki, älkää antako minkään pilata sitä työtä minkä olette tänä keväänä tehneet! Harmittaa ihan mielettömästi, jos kaikki kirjan ääressä vietetyt tunnit kaatuvat siihen, että menee  väsyneenä kokeeseen tai menee siellä lukkoon. Minä olen nyt jo radikaalisti vähentänyt lukemista, viikonlopun pidin melkein kokonaan vapaata, ja nyt olen lukenut ehkä maksimissaan neljä tuntia päivässä. Huomenna teen vielä vuoden 2012 pääsykokeen, jota olen tänne asti säästänyt, kertailen ihmisbilsan valmennuskurssin muistiinpanot pikapikaa, lauantaina selailen maolin läpi ja luen teoriatiivistelmät valmennuskurssin matskuista kemiasta ja biologista. Molempina päivinä aion lopettaa aikaisin ja sunnuntaille olen sopinut nyyhkyleffamaratonin tyttöjen ja Benin ja Jerryn kanssa. Maanantaina sitten suunta kohti Tamperetta, ja kävin jo lainaamassa kirjastosta automatkaa varten muutaman yltiöromanttisen höpöhöpökirjan, jotka eivät vaadi sen kummempaa aivotoimintaa. 

En nyt tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi lopettaa nyt lukeminen ja ottaa rennosti, sillä ihmisillä on eri opiskelutyylejä, jotka ovat varmasti ihan yhtä hyviä. Vähän vaan itseäni järkytti tänään kuulla eräästä tutustani, joka on nyt painanut viimeisen viikon ajan yli kymmenen tunnin päiviä uhraten yöuniaan. Itse olen sitä mieltä, että olen tehnyt varsinaisen työn jo aiemmin, nyt ei enää panosteta opiskeluun. Kannustan kaikkia miettimään tarkkaan, mikä tyyli itselle on sopivin, mutta ei kannata sortua paniikkilukemisiin. Minä olen aina aikaisemmin kokeissa lukenut viime hetkille asti, ja nytkin suunnittelin maanataina vielä kertaavani vähän, sillä vapaapäivien pitäminen tuntui niin vieraalta ja turhalta ajatukselta. Mutta tuo simuloitu pääsykoe kyllä auttoi tajuamaan, että se vain pahentaisi tilannetta.

Huhhuh, onpa taas tullut seliteltyä hirveesti kaikenlaista. Vielä vähän, mutta yritän olla nopea! 

Mitä mieltä olette, onko kokeeseen parempi mennä varmana sisäänpääsystä vai ei? Kun jotkut neuvovat olemaan itsevarmoja, että jos ajattelee onnistuvansa niin silloin myös onnistuu. Jotkut taas sanovat, että he ovat päässeet sisään, kun nähdessään kokeen ovat ensin lannistuneet ja sitten ajatelleet, että yritänpä nyt kuitenkin saada mahdollisimman paljon pisteitä nähdäkseni kuinka kauas rajasta jäädään. En tiedä yhtään, mihin suuntaan pitäisi psyykata itseään. Ehkä siihen, että teen parhaani tulee mitä tulee, ja katsotaan sitten mihin se rittää. Tai sitten sellaiseen välinpitämättömään. :D Tällä hetkellä olenkin aika innoissani mahdollisesta välivuodesta, kun sain kirjeen ystävältäni, joka on Pariisissa au pairina, ja kuulosti vaan niin ihanalta, että minäkin haluaisin!

En ole täysin varma kirjoitanko tänne vielä ennen koetta. Luulen kyllä kirjoittavani, ainakin muutama idea minulla on. Mutta jos mielentilani on sellainen, että pääsykokeen ajattelu pahentaisi sitä, niin sitten en kirjoita. Ja yritän myös saada itseni mahdollisimman pian kasaan kokeen jälkeen, jotta voisin kertoa fiiliksistäni. Mutta en tiedä, haluanko vain unohtaa koko jutun tulosten tuloon asti. No, jos minusta ei kuulu mitään, ottakaa se merkkinä siitä että koe meni penkin alle ja olen jossain kolossa nuolemassa haavojani.. Huh en voi uskoa että enää muutama päivä! Taisin joskus kirjoittaa tänne, että romahdan kun laskurini vaihtuu yksinumeroiseksi, ja aiheuttihan se hieman hengenahdistusta.

Kaikille ihan tositosi paljon tsemppiä ja onnea vikoille päiville ja kokeeseen!! Tehkää vaan parhaimpanne, ei voi vaatia enempää! Olisi sitten kiva kuulla muidenkin fiiliksistä kokeen jälkeen ja varsinkin sitten kun tulokset tulevat! Ja täytyy vielä sanoa, että tästä blogista on ollut iso apu nyt kevään aikana, se on motivoinut, piristänyt, toiminut kuuntelijana kun kaikki on mennyt huonosti.. Ja on ollut ihanan ihmeellistä, että jotkut oikeasti lukevat näitä mun ihmesekoiluja ja vielä kommentoivat kaikkea kivaa! :) Kiitos paljon kaikille!

Simuloitu pääsykoe

Tänään oli se valmennuskurssin simuloitu pääsykoe.

Olen koko viikon miettinyt, mitkä fiilikseni tulisivat olemaan sen jälkeen. Menisikö se hyvin vai huonosti, ahdistaisiko oikea pääsykoe enemmän vai vähemmän. Suunnittelin mitä kirjoittaisin tänne lauantai-iltana, olisinpa sitten iloinen tai masentunut. 

Totta puhuen en tällä hetkellä ole kumpaakaan. 

Aamulla paniikki hieman nosti päätään, ja jouduin jo tekemään hengitysharjoituksia kotona, kun alkoi pyörryttämään. Ei tuossa tietenkään mitään järkeä ole, eihän simuloitu pääsykoe vaikuta mihinkään muuhun kuin ehkä itsetuntoon.. Mutta taisin mielessäni kuitenkin rinnastaa tässä kokeessa menestymisen pääsykokeessa menestymiseen. Halusin kovasti, että kokeessa olisi varma olo, laskisin kaikki laskut kuin vettä vain ja ehtisin lukea aineiston ja ymmärtäisin sen ja kaikki vaan menisi hyvin. 

Ehkä oli hyvä stressata tätä, tulipahan maistiainen siitä miltä reilun viikon (!) päästä tulee aamulla tuntumaan... Ja ne hengitysharjoitukset muuten auttoi. 

Paniikki häipyi, kun pääsin istumaan omalle paikalle ja laitoin viimeiset muistiinpanot pois. Kun tiesi, ettei voi enää tehdä mitään muuta kuin parhaansa kokeessa. Tämä vahvisti päätöstäni lopettaa lukeminen paria päivää ennen koetta. 

Kokeessa oli meidän kurssimme lisäksi maaliskuussa alkanut kurssi, ja sali olikin täpötäynnä. Pian saimme aloittaa. Käänsin kokeen ja hieman hämmennyin kun tajusin, ettei se ollutkaan jaettu kolmeen osioon niinkuin harjoituskokeet, vaan oli malliltaan kuin oikea pääsykoe, eli aineisto ja kysymykset eri nipussa ja vastauslomakkeet omassaan. Hyvä niin, ajattelin, mitä enemmän tämä muistuttaa oikeaa koetta niin sen parempi. 

Ja kyllähän se muistutti oikeaa koetta, ainakin enemmän kuin ne harjoituskokeet. Selailin kokeen läpi, aineiston ja kaavaliitteen, bongasin pari kivannäköistä tehtävää, ja lopulta vain aloitin ensimmäisestä laskusta. Siinä oli hirveän pitkä teksti johdantona, ja hieman silmäiltyäni sitä päätin hypätä sen yli, sillä olin huomannut, että aineisto oli pitkä ja tehtäviä paljon, päätin tehdä ensin ne helpot ja nopeat. Seuraavaksi rupesin tekemään sitä tehtävää, jossa oli tikku-ukko ja sen vartalon vastuksia. Pari ekaa kohtaa menivät melko helposti, mutta vikaan jumituin totaalisesti. Noh, yli vaan. Siinä vaiheessa alkoi jo tikittämään päässä, että jo kaksi kohtaa olen skipannut, ja aikaa on jo mennyt vaikka kuinka paljon..

Aloin tehdä tehtäviä mahdollisimman nopeasti, mutta yritin olla samalla huolellinen, koska arvasin ettei aikaa tarkistamiselle jäisi. Bilsan tehtävät tuntuivat suurimmaksi osaksi kivoilta, ainakin luonnollisen immuniteetin olin juuri edellisenä päivänä kerrannut. Ne aineiden kierto kysymykset olivat kyllä hieman outoja, siis millä tavalla typen sidonta on ainutlaatuista? Noh, keksin niihinkin jotain. Asetyylisalisyylihappo tehtävä oli ärsyttävä, samanlainen kuin lisätehtävissä, ja olin tehnyt sen kahdesti, mutten millään saanut päähän että mihin kohti se asetyyli sitten liittyi. Siinä myös hämmennyin, kun puhuttiin seriinistä, ja en löytänyt aminohappoja mistään. Selasin jo aineistonkin läpi, ei mitään. Katsoin kaavaliitteen kahdesti, ei mitään. Kirosin koko valmennuskurssin, olisiko ne muka pitänyt opetella ulkoa? Jätin sen sitten tekemättä, ajattelin että ehkä se seriini (vai oliko se edes seriini.. No joku sellainen) onkin jokin muu, jonkin perusjutun triviaalinimi, josta vain en ole koskaan kuullutkaan. Aminohapot tulivat sitten myöhemmin vastaan uudelleen, ja ajattelin että pakko niiden kaavojen on täällä jossain oltava, olivathan ne aina niissä Galenoksen aikaisissakin kokeissa annettu. Silloin muistin yhtäkkiä lukeneeni Älyvuodon jostain keskustelusta joskus, kuinka jotakuta ärsytti kun oli tehnyt jotain harjoituskoetta ja luuli puolien sivuista puuttuneen... Eikä tajunnut katsoa sivujen kääntöpuolia (kiitos sille, joka tuon kirjotti, jos sattuu tämän näkemään, pelastit kaksi tehtävää kokeessani!). Ja kuinkas ollakaan, koko nivaskan takakannessa ne aminohapot sitten komeilivat. Hieman henkistä itsensä ruoskintaa, ja äkkiä tehtävä tehtyä, sitten takaisin seriinikohtaan.. 

Muutama tehtävä oli sellainen, että joo, tämän mä tiedän. Aika moni oli sellainen että jos tämä nyt vaikka näin menisi, kokeillaanhan saako näin edes tehdä.. Taisin vähän venyttää jossain kohti laskusääntöjä, no jaa. Sitten oli pari niitä "mitä ihmettä tämä on olevinaan", ei onneksi niin montaa, mutta koska jätin ne viimeiseksi ja aika meni ihan liian nopeasti, ja lisäksi aloin jo oikeasti olla paniikissa kaikkien typerien virheiden takia ja kun koko ajan mietin että muutama päivä ja olen tässä samassa tilanteessa, paitsi että silloin on tosi kyseessä, jouduin vaan keksimään niihin jotain ihan ihmeellistä, ilman että minulla oli hajuakaan siitä menikö se edes sinne päin.

Ensimmäinen artikkeli aineistossa oli ihan kamala, ajatukseni eivät pysyneet kasassa lainkaan. Tunti jäi aineiston lukemiselle ja siihen liittyviin tehtäviin vastaamiselle, hutaistuttuani jotain niihin muihin monivalintoihin, jotka olivat kyllä todella ärsyttiviä! Tiesin osaavani ne, mutta aika ei vain riittänyt siihen, että olisin miettinyt niitä, sillä ajatukseni olivat jo niin sekaisin siinä vaiheessa.. Laitoin vain niitä sen mukaan mikä kuulosti parhaimmalta ja välillä pyörittelin lukuja laskimessa. Aineistomonivalinnat menivät varmasti vielä huonommin, yritin keskittyä aiheeseen, mutta päässä vain takoi koko ajan, että ei hemmetti, se pääsykoe on oikeasti ihan kohta, ja jos tää nyt menee pieleen, en edes ehdi enää paljoa lukea, ja kylläpä nämä stressijutut kuulostaa tutuilta, onko ne vitsillä laittaneet meille stressin aiheeksi, hei yritä nyt keskittyä, näinkö sitten pääsykokeessa muka luet aineistoa jne... Mietinkin, että pitäisikö kuitenkin yrittää ensin kahlata aineisto läpi, kun ei vielä ole pahin paniikki iskenyt. 

Toinen artikkeli onneksi oli jo vähän selkeämpi, rauhoitun hieman, ja jopa ymmärsin jotain ilman että luin sitä kahdesti. Jätin kylläkin kummastakin osan lukematta, suurinpiirtein silmäilin pari kappaletta läpi ja sitten lottosin monivalinnat. Hirveän monta kysymystä oli, joista ihmettelin että pitäisikö ne muka lukion pohjalta tietää, vai enkö oikeasti huomannut missä kohtaa aineistoa kerrottiin esimerkiksi, että onko myös pikkuaivoissa oikea ja vasen aivopuolisko.

Lopulta, monen hätäisen monivalinnan jälkeen, olin valmis noin kymmentä minuuttia ennen kokeen loppua. Silmäilin vielä nopeasti aineiston niitä huonosti luettuja kohtia, muistin, etten ollut vastannut vieläkään sen ensiksi tekemäni tehtävän viimeiseen kohtaan, keksin siihen päästäni jotain, josta tiedän ettei voi mitenkään olla oikein, yritin vilkuilla ettei mikään kohta jäänyt tyhjäksi, ja palasin vielä miettimään asetyylisalisyylihappoa. Siinä oli vastaustilaa ihan hirveästi ja minulla oli vain pari pientä tikkukaavaa, jotka hädin tuskin täyttivät neljäsosaa koko laatikosta... Lopulta päätin vaihtaa asetyylin toiseen kohtaan, otin kumin käteeni, vilkaisin kelloa ja tajusin että aikaa oli kaksi sekuntia. Siinä vaiheessa jo ympärillä kävi kova kuhina, suurin osa oli jo lähdössä. Valvomassa ollut tutor ei heti huomannut ajan loppuneen, ja muutamat vielä kirjoittivat, joten istuin jähmettyneenä miettimässä että pitäisikö vain nopeasti muuttaa vastausta, mutta ei, ei pääsykokeessa sitten ole mahdollisuutta sellaiseen ja vaikka olisikin niin en uskaltaisi sitä ottaa.  Tutorkin totesi ajan loppuneen, joten nousin ylös ja palautin paperini kädet vapisten, otin mallivastaukset ja jo puolimatkassa takaisin paikalleni olin etsinyt asetyylisalisyylihapon kaavan. Ja siinähän se asetyyli oli, samassa kohtaa kuin minunkin paperissani. Huokaisin helpotuksesta, en katsonnut sitä sen tarkemmin, että oliko mennyt oikein muutakin kuin kiinnittymiskohta. Tungin vastaukset laukkuun, sillä olin jo aiemmin päättänyt tekeväni kokeen ensi viikolla uudelleen, enkä halua tietää oikeita vastauksia ennen sitä. 

Sali oli jo melko tyhjä, kuuntelin joidenkin maaliskuun kurssilaisten kauhistelua vaikeasta kokeesta, ja vilkuilin jos näkyisi tuttuja joiden kanssa jutella. Ulko-ovella heitä tapansinkin, ja hetken päästä liittyi muutama muu seuraamme, ja juttelimme kokeesta ja ylipäätään hakemisesta ja kaikesta siihen liittyvästä aika kauan. Vähän puhuimme siitä hermosolun rakenteet -tehtävästä ja vilkaisimme vastauksia, se ainakin näytti menneen hyvin. Kokeen alkamisesta siihen juttelutuokioon asti olin aika paniikissa ja masentunut, mutta se selkeytti ajatuksia ja tajusin, että kyllähän minä kuitenkin aika monta tehtävää osasin, ja suurimman osan edes jotenkuten. Ja ehdin vastata kaikkiin. Muistutin taas itselleni, ettei maailma kaadu siihen, jos en pääse sisään. Kunhan nyt vain vihdoin olisi tämä edes vähäksi aikaa ohi. 

Kaunis sää ja mopolla ajelu lammen rantaa pitkin piristivät myös, ja kotiin tullessani sallin itselleni hieman vapaata, sillä perheeni on nyt lomailemassa Helsingissä ja joudun kuitenkin laittamaan ruokaa ja sellaista, ja sitä paitsi kaksi edellistä päivää olen opiskellut yli kymmenen tuntia (bilsaa kylläkin ja osan vain lukenut, joten ei niin paha, ja kaverini oli myös perjantaina meillä lukemassa, joten silloin ainakin puolet ajasta vain juorusimme). 

Mutta niin, nyt en oikein osaa sanoa miltä tuo koe tuntui. En ole tyytyväinen suoritukseeni, annoin liikaa periksi paniikille, ja en muistanut joitain asioita, jotka tiesin opiskelleeni. Aikaa myös tuhlasin kaikkeen ihan turhaan. Varmasti on paljon huolimattomuusvirheitä, enkä yhtään hämmästyisi jos yksi fysiikan tehtävä ainakin menisi nollille. Monivalintojen tulokset on varmaan jotain ihan naurettavaa. Voi kuitenkin olla, että tuo menee yli keskiarvon, voi kyllä olla että menee allekin. Vaikea sanoa kun niin moni sen on tehnyt, että miten kovia pisteitä siellä tulee olemaan. No,ensi viikolla sen sitten näkee. Ja onhan tässä vielä viikko aikaa parantaa tasoa. Joten yritän olla antamatta tuloksien masentaa.

Mites, onko kukaan muu tehnyt tuota koetta? Miten meni? Mitä mieltä olitte siitä, oliko vaikea, pääsykokeen tyylinen? Minun on vaikea arvioida tuota pääsykoemaisuutta, kun olen vain sen viime kokeen tehnyt ja silloinkin olin niin ulalla koko lukio-oppimäärästä, etten yhtään osannut sanoa oliko se millainen. Tokihan tuo valmennuskurssin on varmaan helpompi kuin oikea, mutta oli se minusta vaikeampi kuin harjoituskokeet!

Tampereen salijaotkin tulivat, ensin en meinannut löytää omaa kirjaintani listasta, ja sitten huomasin että olen ihan eri paikassa kuin viime vuonna. Vähän harmi, olin ajattellut ettei ainakaan tarvitse stressata uutta ympäristöä ja että löytääkö oikeaan saliin. Mutta onneksi menemme sinne jo edellisena päivänä äidin kanssa, joten illalla voi käydä tsekkaamassa oikean osoitteen. Huhhuh, viikon päästä tähän aikaan luen viimeisiä juttuja ja sitten alkaa vapaapäivät.. 

Tsemppiä kaikille hakijoille! Nyt vielä muutama päivä pitäisi jaksaa! :)

Tervetuloa paniikki!

Sain juuri tehtyä ja tarkistettua vuoden 2011 pääsykokeen. Olen siis virallisesti viikon edellä alkuperäistä lukusuunnitelmaani. :D jei! Tosin löysin meidän valmennuskurssimme nettimatskuista  vuosien -98, -99 ja -00 pääsykokeet, joten vielä on kolmen päivän aamulle tekemistä niiden kanssa. Olen nyt lueskellut fysiikan teorian tiivistelmät läpi, ja laskeskelin parista unohtuneesta jutusta ja kaavasta perustehtäviä, jotka ovat aivan järkyttävän tylsiä, mutta jääpähän ne kaavat mieleen. Tänään varmaan vielä niitä ja fysiikkaa muutenkin, huomenna ajattelin keskittyä kemian kertaukseen ja sitten loppuviikosta biologiaan.

On kyllä epätodellinen olo, kun katsoo päivälaskuria. En tajua miten aika menee niin huomaamatta. Aiemmin kirjoitinkin siitä, että vielä ei ole paniikkia juuri ollut, mutta eilen tajusin selvästi kuinka vähän aikaa on enää jäljellä. Oli siis viimeinen valmennuskurssin tunti, ja lopuksi opettaja vielä kertoi vinkkejä kokeeseen ja puhuimme siitä porukalla. Olin jo ehtiny kyllästyä valmennuskurssiin aika lailla, viimeiset fysiikan tunnit menivät Austenia samalla lukien, että pysyisin edes hereillä. Mutta tuli hieman haikea olo kun tajusin että enää simuloitu pääsykoe ja sen palautus ovat jäljellä. Tutustuin mukaviin ihmisiin siellä, ja olisi kyllä kiva tietää kuinka moni tuolta kurssilta sitten pääsee sisään, harmi vaan, kun en tiedä kuin muutaman nimen. No ehkä sitten ensi vuonna näkee ketkä ovat taas kurssilla. Tai no en kyllä tiedä aionko mennä uudestaan, jos en pääse sisään.. En varmaan. On tuosta ollut minulle tosi paljon hyötyä, mutta luultavasti siksi, että aloitin aivan nollasta. Jos olisin lukenut nuo asiat jo lukiossa, en uskoisi luennoista ainakaan olleen sen kummempaa iloa.

Hyvä oli kyllä tuo viimeinen biologian tunti, kävimme mm stressiä ja sen vaikutuksia läpi, huomasin monta tutulta kuulostaa asiaa.. Ja lopetimme niinkin kevyeen aiheeseen kuin kuolema. Tai no tietenkin sen jälkeen vielä juttelimme kokeesta. Jotkut kertoivat kokemuksiaan viime vuosilta, muutamille oli kyllä osunut ihan hirveitä salivalvojia! Kuulemma jossain oli korvatulpat ja kaikki kynät lyijykyniä lukuunottamatta kerätty pois, ja häiritty kesken kokeen ja vaikka mitä. Toivottavasti ei sitten itselle sattuisi mitään outoa, todin puhuttiin sielläkin, että ei kenenkään koe varmaan siihen kaadu. Pitää vaan mennä sillä asenteella, ettei anna minkään häiritä. Mietinkin, että pitäisikö hommata ne korvatulpat... Viimeksi ainakin ympäristö häiritsi minua, tosin en syventynyt kokeeseen hirveästi ja minulla oli aikaa katsella ympärilleni. Vieressäni joku tiputti juomapullonsa varmaan viidesti, sitten jouduin nousemaan, että joku pääsisi vessaan, ja edessäni istui kaksi tyttöä, jotka kirjoittivat ihan hulluna. Muistan katsoneeni, etten ollut edes omaa paperinippuani ehtinyt avata, kun he jo kirjoittivat. No, niin varmaan minäkin tänä vuonna olen, tai ainakin yritän olla, täysin keskittyneenä kokeeseen ja heti vaan yritän tehdä nopeaan tahtiin tehtäviä.

Kohta kaksi viikkoa. Oikeastaan, jos lauantai on viimeinen päivä kun luen, minulla on alle kaksi viikkoa opiskeluaikaa. Eli siis viikko ja muutama päivä!! Viikko! Onko hirveämpää sanaa olemassa? Joo on, päivä! Ei hemmetti. Jeps, ilmiselvät paniikin merkit havaittavissa. Tätäkö minä halusin? Mihin katosi se kuukausi? Okei, sori, nyt on kyllä pakko mennä laskemaan sitä fysiikkaa. 

Voimat lopussa

Vähän tilannekatsausta...

Viime viikko meni enemmän laiskotellessa kuin lukiessa. Näin kavereita ja sukulaisia, kävin useamman kerran mökillä ja otin rennosti. Pari päivää meni niin, että luin ehkä sen kaksi tuntia päivässä. Osaksi tuo johtui siitä, että yo-tehtävät osoittautuivat todella tylsiksi, osa on sellaisia, etten usko niistä olevan hyötyä pääsykokeeseen, ja muut ylipäätään vaan aika perustehtäviä. Valmennuskurssin matskujen lisätehtävät olivat paljon kiinnostavampia. Loppuviikosta aloinkin laskemaan 90-luvun pääsykoetehtäviä, jotka sain valmennuskurssin kautta. Tosin laskut niissä ovat myös aika peruskamaa, mutta monivalinnat ovat hyvää harjoitusta.

Nyt tällä viikolla aloitin vanhat pääsykokeet. Olin suunnitellut käyttäväni kaksi päivää per koe, ja iltaisin laskevani muita juttuja, mutta heti ensimmäisen jälkeen huomasin, ettei yhteen kokeeseen mene kuin muutama tunti. Moni tehtävä on kuiteskin sellaista Galenos-kamaa, että ei minun taidoillani onnistu. Laskut kyllä menee, kun vk-matskujen lisätehtävissä on esitelty ainakin ne kaavat, joita on tähän mennessä tarvinnut, joten aina välillä katson niistä vähän apuja. 

Muutin sitten lukusuunnitelmaa niin, että tämä viikko mennään yksi vanha pääsykoe per päivä. Iltaisin 90-luvun pääsykoetehtäviä, perustehtäviä joistain minulle heikoista aiheista ja teorian kertausta. Noista 90-luvun tehtävistä olen jo tehnyt kaikki fysiikan ja puolet kemiantehtävistä, ne ovat kuitenkin melko nopeita. 

Ensi viikko jääkin sitten vaikeiden tehtävien uudelleen tekemiselle, teorian kertaukselle ja biologian tehtäville. Jos nyt pysyn aikataulussa, niin olen ehtinyt käymään suurimman osan asioista hyvin simuloituun pääsykokeeseen mennessä.

Mutta tänään tajusin, että taidan kyllä lähestyä jotain murtumispistettä. Kirjoitinkin ehkä aiemmin, ettei minusta yhtään tunnu siltä, että olisi stressiä enkä ole panikoinut lähestyvää koetta. Olen tässä odotellut, että iskisi se aktivoiva stressi, joka saa tekemään töitä. Mutta on käynyt vain päinvastoin; en jaksaisi yhtään enää opiskella, tuijottelen puolet ajasta pihalle, ja koko homma maistuu puulta. Minua väsyttää oikeastaan koko ajan, en jaksa keskittyä arjen pikkuasioihin. Esimerkiksi kelloni alkoi jäädä jälkeen, siitä rupesivat paristot loppumaan. Vaihtaminen ei todellakaan ole iso homma, mutta monta päivää meni ennen kuin jaksoin ottaa sen edes pois seinältä, ja sittenkin vain raahasin sen alas ja äiti vaihtoi paristot. Enkä edes tajua miksen vain itse tehnyt sitä, mutta jotenkin koko asia ei vain mahtunut päähäni. Lisäksi olen koko ajan muissa maailmoissa, en enää hetken päästä muista mitä joku on sanonut minulle tai että olenko edes nähnyt ketään koko päivänä. 

Fyysisiäkin ongelmia on ollut, muutama huimaus- ja pahoinvointikohtaus, herään aina todella aikaisin aamuyöllä ja tosiaan olen koko ajan niin fyysisesti kuin henkisestikin väsynyt. Ihoni on huonontunut enkä uskalla käydä vaa'alla. Vatsani on sekaisin. Sitten kun vielä luen biologiasta kaiken maailman syövistä sun muista, mielikuvitus laukkaa ja ahdistun että minulla on varmaan jokin kaamea tauti. Mutta tajusin itsekin, ja lisäksi puhuin äidin kanssa, että kyse on nyt siis vain siitä stressistä mitä todennäköisimmin, ja myös siitä, että kun päivät pitkät istuu samassa asennossa, niskat ja kaikki paikat ovat ihan jumissa. 

Nyt kyllä kuulostaa hirmu isoilta nuo ongelmani, mutta ne ovat siis oikeasti vain ihan pieniä yksittäistapauksia, joita aina silloin tällöin käy. Siis se mitä inhoan, on tämä olotila. Myös se, että pärjäsin melko hyvin harjoituskokeessa (huomasin, että olin ylivoimaisesti kurssin paras kemiassa) ja että suurin osa laskuista tuntuu niin helpolta, vaikuttaa tähän. Se luo minulle valheellisen turvallisuuden tunteen, että ei muka haittaisi vaikken lukisikaan enää paljoa. Mutta näin ei ole, tarvitsen nämä kolme viikkoa. Olen saanut muutamat viime päivät painettua silkalla tahdonvoimalla jotenkuten, ehkä vielä jaksaisi lopun aikaa. Ja eiköhän tämä tästä vielä muutu, paniikkikin iskee varmasti jossain vaiheessa. Nyt vain pitäisi löytää se kultainen keskitie, saada sekä pää että tietotaso kuntoon kokeeseen mennessä. Sitten voi vihdoin vain unohtaa koko pänttäämisen ja vaikka vaan nukkua pari päivää...

Laskeskelin muuten vähän niitä DIA-kokeita, joista joku minulle vinkkasi. Hyviltä vaikuttivat, ainut vain, en tiedä että onko ongelma minussa vai laitteissani, niin joihinkin en löydä ratkaisuja, esim fysiikan 2013 kokeeseen. Vaikka siinä linkissä lukee koe ratkaisuineen. Ja joissain on vain pelkät ratkaisut, toki taisi ne tehtävänannot olla aina vastauksen yhteydessä. Fysiikassa nämä ongelmat minulla lähinnä oli, kemiaa sieltä tein jonkin verran. En kyllä hirveästi jaksanu kaiveilla, joten ehkä nyt en vain tajua jotain ilmiselvää mikä on aivan edessäni. Sitä tuntuu käyvän nykyään aika usein...

Huhhuh, tämä taitaa olla aika sekava kirjoitus, ajatukset ei vain pysy kasassa. En edea muista mitä kirjotin alkuun... Nyt kyllä on pakko vain ruveta nukkumaan, ja toivoa että huomenna heräisi pirteänä ja motivoituneena.