perjantai 27. kesäkuuta 2014

Älyvuoto

Olen jo pitkään suunnitellut tätä postausta, ja viime päivien maratonchattailusessioiden jälkeen on se pakko tehdä. Jos ei muusta syystä, niin siitä että tällä hetkellä siellä on hiljaista. :D

Minua on monta kertaa neuvottu, että pääsykokeisiin lukemisen ajan kannattaa vältellä Älyvuotoa, blogeja ja paikkoja, joissa kuulee muiden ihmisten opiskelun edistymisestä. Se vain lisää stressiä, ja koska ihmiset ovat erilaisia, vertailu on turhaa. Mutta en ole neuvoja juuri noudattanut, vaan koko hakuajan kävin aamuin illoin tsekkaamassa Älyvuodon ja blogilistan uusimmat jutut. Vaikea tietenkin sanoa millaista olisi ollut, jos olisin pysytellyt poissa netistä, mutta ei tuo mielestäni ole opiskelua haitannut. Päinvastoin. 

Alunperinhän sain koko luku-urakan käyntiin, kun googlasin jotakin tarkoituksena käväistä Tampereen lääkiksen sivuilla ja huomasin tuloksissa jonkun hakijan blogin. Olin ihan ihmeissäni, ai kirjoittaako joku blogia näistä aiheista? Rupesin tutkimaan asiaa ja löysin monta kivaa blogia, jotkut jo lääkiksessä opiskelevien, jotkut vasta hakijoiden. Todella kivaa oli varsinkin lukea sisäänpäässeiden vanhoja juttuja hakemisesta ja tulosten julkistamisesta. 

Muistan, kun jossain blogissa törmäsin kommenttiin "onko 9 kk liian lyhyt aika pääsykokeisiin lukemiselle?" ja järkytyin. Siinä vaiheessa aikaa oli enää 5 kk, ja minä joutuisin aloittamaan fysiikan ja kemian ihan alusta! Laitoin viestiä parhaalle ystävälleni, joka myös haki lääkikseen ja sovimme aloittavamme yhdessä lukemisen. Siitä se sitten lähti.

Älyvuotoon päädyin, kun eräässä blogissa joku kielsi menemästä sinne hakuaikana ja minähän heti rupesin tutkimaan, mikä se sellainen paikka on. Ensin lueskelin aika pitkään juttuja rekisteröitymättä, mutta rohkaistun sitten tekemään nimimerkin. Kevään aikana en kuitenkaan usein edes kirjautunut sisään, ja lähinnä vain luin muiden juttuja. Parasta olivat aiempien vuosien sisäänpäässeiden onnistumistarinat (odotan niin innolla, että pääsisin kirjoittamaan omani!). Niitä jaksoin lukea yhä uudelleen ja uudelleen.

Olihan niitäkin hetkiä, jolloin näissä piireissä pyöriminen masensi, juurikin silloin kun luki juttuja kuinka mahdotonta on päästä lääkikseen ilman monen vuoden opiskeluja, mutta yleensä ne kuitenkin vain motivoivat minua lukemaan enemmän. Samoin kivat jutut innostivat tarttumaan kirjoihin. Suurin apu oli siitä, että tajusi, ettei ollut ainoa samojen ongelmien kanssa painija - siis että tajusi, että potentiaalisia "kilpailijoita" on olemassa paljon, mutta myös vertaistukea löytyi. Valmennuskurssillahan sen huomasi myös, mutta ei siellä kuitenkaan paljon tullut juteltua muiden kanssa.

Sitten talvella aloitin myös tämän oman blogini, selvitelläkseni ajatuksiani, motivoidakseni itseäni ja ehkä toivoen, että joku päivä joku saisi tästä apua luku-urakkaansa, niinkuin minä sain kerran muiden blogeilta. En ole kyllä oikein koskaan jaksanut tähän panostaa, kirjoittelen aina tälläistä tajunnanvirtaa ja ulkoasu on aika tylsä, mutta suunnitelmissa on nyt yrittää uhrata vähän enemmän aikaa tällekin jossain vaiheessa, kun näköjään jotkut täällä käy (15000 kävijää meni rikki pari päivää sitten, vau! No okei, iso osa kävi vaan katsomassa vastausanalyysin ja puolet on varmaan omia käyntejäni ;D). Mutta katsellaan, miten tämän kanssa nyt käy...

Aktiivisemmaksi Älyvuodossa olen ryhtynyt nyt pääsykokeiden jälkeen, jotenkin tajusin tuon chatin hauskuuden. ;) jotenkin minulla on vain aina iso kynnys kirjoitella nettiin, kun tuntuu että muut tietävät kaikesta niin paljon enemmän ja ovat todella fiksuja, ja ja ja... Mutta ihan tavallisia tyyppejähän kaikki on, ei mitään superälykkäitä tulevia lääkäreitä. :D tai kai niitäkin siellä on, mutta mukaan mahtuu vaikka ketä muita, ja monta tosi hauskaa tyyppiä.

Okei, nyt on taidettu mainostaa Älyvuotoa tarpeeksi. :D Jos joku ei siis siitä ole kuullut, se on sellainen keskustelupalsta, jossa pyörii paljon lääkikseen hakijoita ja myös lääkisläisiä, Epionen se vissiinkin on. Jos suunnittelee hakevansa lääkikseen, sieltä löytyy paljon tietoa ja ihmisiä, joilta kysyä! Lääkisblogeja löytyy esimerkiksi blogilistan kautta, itse laitan Googleen "lääkis blogi" ja avaan sitten blogilistan linkin. Voisin ehkä joskus laitella tänne omaan blogiini linkkejä blogeihin, joita itse luen, tai no oikeastaan luen melkein kaikkia mitä vaan satun löytämään. Kännykällä en vain oikein osaa linkittää..

Mutta toki joillekin siitä oikeasti on haittaa, jos ennen pääsykokeita pyörii näissä paikoissa, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee. Ainakin se voi olla hyvä keino saada lukemiset käyntiin ja pidettyä motivaatiota yllä, ja esim vaikeisiin tehtäviin voi Älyvuodossa kysyä apua, samoin kaikkiin outoihin kysymyksiin. Ja kuka tietää, vaikka siellä tutustuisikin jo tuleviin kurssikavereihinsa. :)

Tuloksiin enää muutama päivä, nyt kun vain selvittäisiin viikonlopun yli, niin voisi jo jännätä tulevatko ekat tulokset maanantaina. Silloin varmasti ainakin Älyvuodossa käy kova kuhina! Nyt yritän pariksi päivää vähän rajoittaa lääkisjuttuja ja nauttia kavereiden seurasta!

6 kommenttia:

  1. Älyvuoto on kyllä korvaamaton valmennuskurssi. Vaikeaa on yrittää pysyä erossa siitä nyt kokeen jälkeenkin, samoin kaikenmaailman lääkisblogeista! Tää odotuksen tuska vaan on ihan käsittämätöntä, tulis vaan ne tulokset niin pääsis elämässä eteenpäin :).

    Ugh, vuosi vielä sähkömagnetismin ja soiden parissa kuulostaa karmivalta. Sitten taas vuosi lääkiksessä.. damn, kunpa pääsis sisään!! Tuntuu, ettei tälläistä mahdollisuutta sisäänpääsyyn enää tule. Nyt oli oikeast tilaisuus päästä sisään jos oli tehnyt tarpeeksi hommia!

    Toivottavasti meille kolahtaa paksut kirjeet :S Ei näitä fiiliksiä osaa oikeastaan sanoiksi pukea. Onneksi helpottaa 85% päivästä, mutta aina kun menee älyvuotoon.... ;)

    -W

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just samat ajatukset täällä.. Haluaisin vain tietää! Mut ei nyt auta muu kuin odotella ja toivoa ;) jaksoin yhden päivän pitää taukoa älyvuodosta, mutta viimeset päivät varmaan pitää olla mukana jännäämässä :D

      Poista
  2. Todella mielenkiintoinen postaus - juurikin siksi että useat tosiaan kannustavat välttämään älyvuotoa jne... lukemisen aikana, mutta ainakin näin ennen suuren luku-urakan alkua, netti kaikkine keskustelupalstoineen ja blogeineen on juurikin se inspiraation lähde. Kaikki jutut onnistumisista ja epäonnistumisista tekevät tästä hommasta vaan hieman enemmän todellisen - joku muukin on tuntenut samat riemun ja epätoivon hetket. Ei ole hirveästi väliä luenko lääkäriksi haaveilevan, opiskelevan vai jo valmistuneen ajatuksia ammatistaan tai pääsykokeesta, kaikki aiheisiin liittyvä asia vaan kiinnostaa. Ja jos omasta lähipiiristä ei löydy vertaistukea lukemiseen, niin nettihän on pullollaan keskusteluja yms.. joissa samassa tilanteessa olevat ihmiset voivat kannustaa toisiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olet oikeassa, netistä löytyy hyvin vertaistukea ja mulle se ainakin oli se "wake up call" aikoinaan. Harmittelen etten vähän aiemmin eksyny näihin piireihin.. Halusin just sillä kirjoittaa tän, koska kaikki sanoo nettijuttujen olevan haitaksi, mutta ei ne ainakaan mulle olleet ja muitakin kaltaisiani varmasti on.. Mutta ymmärrän kyllä että varmasti joillekin toimii paremmin keskittyä vain omaan suoritukseensa. Olihan sitä itsekin pakko välillä pitää taukoa :) kiitos kommentista! :)

      Poista