sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tervetuloa paniikki!

Sain juuri tehtyä ja tarkistettua vuoden 2011 pääsykokeen. Olen siis virallisesti viikon edellä alkuperäistä lukusuunnitelmaani. :D jei! Tosin löysin meidän valmennuskurssimme nettimatskuista  vuosien -98, -99 ja -00 pääsykokeet, joten vielä on kolmen päivän aamulle tekemistä niiden kanssa. Olen nyt lueskellut fysiikan teorian tiivistelmät läpi, ja laskeskelin parista unohtuneesta jutusta ja kaavasta perustehtäviä, jotka ovat aivan järkyttävän tylsiä, mutta jääpähän ne kaavat mieleen. Tänään varmaan vielä niitä ja fysiikkaa muutenkin, huomenna ajattelin keskittyä kemian kertaukseen ja sitten loppuviikosta biologiaan.

On kyllä epätodellinen olo, kun katsoo päivälaskuria. En tajua miten aika menee niin huomaamatta. Aiemmin kirjoitinkin siitä, että vielä ei ole paniikkia juuri ollut, mutta eilen tajusin selvästi kuinka vähän aikaa on enää jäljellä. Oli siis viimeinen valmennuskurssin tunti, ja lopuksi opettaja vielä kertoi vinkkejä kokeeseen ja puhuimme siitä porukalla. Olin jo ehtiny kyllästyä valmennuskurssiin aika lailla, viimeiset fysiikan tunnit menivät Austenia samalla lukien, että pysyisin edes hereillä. Mutta tuli hieman haikea olo kun tajusin että enää simuloitu pääsykoe ja sen palautus ovat jäljellä. Tutustuin mukaviin ihmisiin siellä, ja olisi kyllä kiva tietää kuinka moni tuolta kurssilta sitten pääsee sisään, harmi vaan, kun en tiedä kuin muutaman nimen. No ehkä sitten ensi vuonna näkee ketkä ovat taas kurssilla. Tai no en kyllä tiedä aionko mennä uudestaan, jos en pääse sisään.. En varmaan. On tuosta ollut minulle tosi paljon hyötyä, mutta luultavasti siksi, että aloitin aivan nollasta. Jos olisin lukenut nuo asiat jo lukiossa, en uskoisi luennoista ainakaan olleen sen kummempaa iloa.

Hyvä oli kyllä tuo viimeinen biologian tunti, kävimme mm stressiä ja sen vaikutuksia läpi, huomasin monta tutulta kuulostaa asiaa.. Ja lopetimme niinkin kevyeen aiheeseen kuin kuolema. Tai no tietenkin sen jälkeen vielä juttelimme kokeesta. Jotkut kertoivat kokemuksiaan viime vuosilta, muutamille oli kyllä osunut ihan hirveitä salivalvojia! Kuulemma jossain oli korvatulpat ja kaikki kynät lyijykyniä lukuunottamatta kerätty pois, ja häiritty kesken kokeen ja vaikka mitä. Toivottavasti ei sitten itselle sattuisi mitään outoa, todin puhuttiin sielläkin, että ei kenenkään koe varmaan siihen kaadu. Pitää vaan mennä sillä asenteella, ettei anna minkään häiritä. Mietinkin, että pitäisikö hommata ne korvatulpat... Viimeksi ainakin ympäristö häiritsi minua, tosin en syventynyt kokeeseen hirveästi ja minulla oli aikaa katsella ympärilleni. Vieressäni joku tiputti juomapullonsa varmaan viidesti, sitten jouduin nousemaan, että joku pääsisi vessaan, ja edessäni istui kaksi tyttöä, jotka kirjoittivat ihan hulluna. Muistan katsoneeni, etten ollut edes omaa paperinippuani ehtinyt avata, kun he jo kirjoittivat. No, niin varmaan minäkin tänä vuonna olen, tai ainakin yritän olla, täysin keskittyneenä kokeeseen ja heti vaan yritän tehdä nopeaan tahtiin tehtäviä.

Kohta kaksi viikkoa. Oikeastaan, jos lauantai on viimeinen päivä kun luen, minulla on alle kaksi viikkoa opiskeluaikaa. Eli siis viikko ja muutama päivä!! Viikko! Onko hirveämpää sanaa olemassa? Joo on, päivä! Ei hemmetti. Jeps, ilmiselvät paniikin merkit havaittavissa. Tätäkö minä halusin? Mihin katosi se kuukausi? Okei, sori, nyt on kyllä pakko mennä laskemaan sitä fysiikkaa. 

4 kommenttia:

  1. Haitko viime vuonnakin Tampereelle? Mua kiinnostaa miksi valitsit juuri Tampereen kun eikös Kuopio ole sua lähempänä ja sinne "helpompi" päästä sisäänkin kuin Tampereelle! :-)

    Tsemppiä loppurutistukseen! Loma on jo melkein käskinkosketeltavissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hain viimekin vuonna sinne, ja mietin kyllä koko vuoden kuinka paljon järkevämpi ois vaa hakee kuopioon.. Totta puhuen siis asun kuopiossa, niin täällä ois kaverit, perhe, kaikki tuttu ja ilmanen, tosi hieno vieläpä, asuntokin. Kun mummollani on siis yksi "ylimääräinen". Mutta en vaa mahda mitään.. Kun vaan ajattelen että jäis kuopioon niin ensimmäinen ajatus on aina EI, enkä oikein ymmärrä ees miks. Musta tää on kiva kaupunki, yliopisto on hyvä ja ois helpompi ehkä päästä ja ainakin mun hyvästä yo-todistuksesta ois hyötyä. Ehkä siks kun oon asunu täällä aina, haluun vaan jotai uutta. Oon kyllä aika sekasin, en oo ees käyny tampereella ku pari kertaa, en tunne sieltä ketään. Todennäköisesti jos pääsen nii kadun kyl valintaani ainakin aluks. Tampereen alunperin valitsin siks että ouluun en halunnu ja turku ja helsinki on kauempana. Mut viime keväänä kyl ihastuin siihen kaupunkiin, kun edellisenä iltana ennen pääsykoetta kävelin ympäriinsä ja kuvittelin itteni sinne.. Ja myös, mun mielestä se pbl kuulostaa mielenkiintoiselta, vois sopia mulle.

      Hih, aina nää perustsempittelyt lopussa mut tsemppiä kyl tarvitaan. :D joten sitä samaa sulle! Tosi kiva että kommentoit taas ;)

      Poista
    2. Tosi mielenkiintoinen valinta varsinkin nyt kun kaikissa muissa niitä sisäänpääsijämääriä kasvatetaan paitsi Tampereella. :) Mutta kyllä mä toisaalta myös ymmärrän sua, että samassa paikassa aina asuneena alkaa kyllästyttään... Eikä Kuopio vissiin kovin iso paikka ole, joten tulee varmaan helposti fiilis että "tää on niin nähty". Ja varmasti aluks on koti-ikävä, niin mullakin oli Jyväskylässä mutta kyllä se onneksi ohi menee. :-) Tampere on kyllä omasta mielestäni tosi kiva kaupunki, joten ei se huono valinta ollut :-)

      Poista
    3. Niin, ei varmaan sisäänpääsyn kannalta paras valinta ollut.. Mutta eipä mahda enää mitään. :) ja joo, oon kyl varma että sitten ku tottuu ja tustustuu uusiin ihmisiin, niin tulee olemaan tosi kivaa :) oi, ois kyl nii ihanaa jos pääsis syksyllä muuttaa sinne ;)

      Poista