perjantai 18. huhtikuuta 2014

Himymiä, romantiikkaa ja laskuja

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on laskenut monta tuntia putkeen? Päässä surisee, silmät harottavat, mielessä pyörii kaavoja ja numeroita ja on vaikea keskittyä. Sellainen ihme koomatila. Noh, minulla tähän paras lääke on jakso tai pari How I Met Your Mother-sarjaa. Se kyllä toimii hyvin myös pre-pääsykoemasennuksen hoidossa. Toinen lääkkeeni tällä viikolla on ollut Ylpeys ja ennakkoluulo, ikuinen lempitarinani, tällä kertaa kirjan muodossa. Minulla on melkein kaikki Austenin kirjat suomeksi, mutta myös kokoelmateos, jossa on kaikki hänen tarinansa englanniksi. Oikeastaan pidän niistä enemmän alkuperäiskielellä, silloin kuulee sanat lausuttavan päässään sellaisella ihanalla brittiaksentilla...

Tuosta taitaa saada sen kuvan, että olen vain koko viikon katsonut telkkaria ja lukenut, mutta olen kyllä myös tehnyt aika paljon töitä. En kyllä ihan niin paljoa kuin alunperin suunnittelin, sillä minulla oli synttärit, ja vaikka en sen kummemmin juhlinutkaan, niin annoin itselleni luvan kuiteskin pitää vapaapäivän. Ja vapaapäivät ovat myrkkyä minulle, mieluummin kannattaisi pitää vaikka kevennetty lukupäivä, sillä kun pidän pitkään vapaata, niin on todella vaikea aloittaa taas lukemaan. Mutta nyt olen taas vauhdissa, tein tänään vuoden 2013 vuoden kokeen ajatuksen kanssa, käyden joka tehtävän läpi niin että varmasti meni oikein (ja itse asiassa ne menivät melko helposti oikein, mistä olen iloisesti yllättynyt) ja myös aloittelin fysiikan lisätehtäviä. 

Suunnittelin, että ensi viikon loppuun mennessä pitäisi olla kaikki kemian ja fysiikan lisätehtävät tehtyinä. Sitten teen viikon ajan vanhoja yo-tehtäviä (joita olen siis tehnyt myös tällä viikolla) ja sitten siirryn pääsykoetehtäviin, siten että yksi pääsykoe kahdessa päivässä, ensin teko viidessä tunnissa, tarkistus ja seuraavana päivänä tehdään uudelleen, niin että kaikki menee oikein. Ylimääräisellä ajalla sitten yo-tehtäviä.

Fysiikka3n kurssilla olen käynyt jonkin verran, ajattelin kuitenkin että jätän sen viimeistä viikon parin jälkeen pois, ei siitä niin paljon hyötyä ole. Jos opettajalle käy, saatan tulla sitten loppukurssille peili- ja linssiosioon, mutta senkin voisi vain itse kerrata. Tänään viime vuoden monivalintoja tehdessä kyllä tuntui etten osannut niihin liittyviä juttuja yhtään, mutta kai ne sitten jostain alitajunnasta tuli, kun meni kuiteskin oikein.

Olen yrittänyt miettiä, että pitäisikö minun suunnitella jokin taktiikka pääsykokeeseen, että miten lähden sitä sitten tekemään. Hmm.. No, jos sellaisen onnistun kehittämään niin kirjoittelen siitä sitten lähempänä.

Tämä oli nyt tälläinen randompostaus, kun ei sinällään ole mitään järkevää kerrottavaa, teki vain mieli purkaa ajatuksia vähän. Innolla odottelen ensi viikkoa, jolloin varmaan saamme sen harjoituskokeemme takaisin... Tai no jaa, pelottaa kyllä että mitä sieltä tulee.

Tässä vielä kuva tuosta kirjasta, josta aiemmin puhuin. Haluaisin käyttää enemmän kuvia teksteissäni, mutta en meinaa ikinä keksiä mitään järkevää, joka liittyisi aiheeseen! Ehkä laitan kuvan sitten siitä harjoituskokeestani ;D

8 kommenttia:

  1. Itsekin (yritän) pitää tänään pakkolomaa. Tuntuu jo nyt, että ei tule onnistumaan.. Kauhea hinku tukahduttaa hiipivää stressiä tekemällä jotain, mikä edesauttaa sisäänpääsyä.. Vaikka se lepokin on tärkeää!

    Itsellä vielä vähän bilsan kertailua ja kemian lisätehtäviä edessä - sitten hyökkään vuoden 2013 kokeen ja parin simuloidun kokeen kimppuun. Valmennuskeskuksen simuloitua odotan myös, siihen suhtaudutaan kuin itse pääsykokeeseen =) näkeehän siitä valtakunnallisen sijoituksensa!

    Anteeksi jos olet tämän jo jossain maininnut, mutta mitä ajattelit tehdä - jos et pääse nyt sisälle? Millainen varasuunnitelma? Kyllähän sitä itse toivoisi, että nyt pääsisi.. koko paketti tuntuu olevan loistavasti kasassa. Silti epäilyttää, että koe onkin jotain ihan muuta.
    Ante

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin mitä takoitat tuolla, että tuntuu, ettei voi pitää vapaata... Välillä yritänkin "rentoutua" laskemisesta esimerkiksi lukemalla bilsaa, tekemällä jotain erilaista, kun ei vain pysty antamaan itselleen lupaa mihinkään "turhaan". Mutta kyllä se vapaankin pitäminen on tärkeää, ainakin mun mielenterveydelle. Just eilen juttelin pitkään pääsykokeista ystäväni kanssa, joka hakee myös, ja selkeytti kyllä monia ajatuksia, sillä nyt on meinannu tulla sellainen kauhea stressi että jos en pääse sisään niin suurin piirtein elämä loppuu.. Ja sellaiset ajatukset ei kyllä oo hyvästä, olin jo tavallaan unohtanu aiemmat ajatukseni mahdollsesta välivuodesta. Jos en siis pääse sisään, niin ajattelin tehdä jotain repäisevää, sillä tämä vuosi meni vain töissä ja opiskellessa, ja nyt kun ollaan nuoria, ja on mahdollisuus oikeasti vain jättää vähäksi aikaa kaikki velvollisuudet, niin haluan ottaa siitä ilon irti! Lähden syksyksi varmaan siis ulkomaille, kielikurssille, au pairiksi tai edes reilaamaan, en halua jäädä kotiin istumaan ja odottamaan seuraavia kokeita. Sitten kevääksi tulen taas kotiin lukemaan.. Totta puhuen, tavallaan melkein tovonkin että pääsisin toteuttamaan nuo suunnitelmat, kun koko lukioajan halusin vaiihtoon, mutta se ei ollut mahdollista, ajattelin sitten lähteväni yliopistosta, mutta minusta tuntuu ettei lääkiksestä noin vain lähdetä. Eli välivuosi olisi ainut tilaisuuteni johonkin sellaiseen. Toki vielä vähän mieluummin aloittaisin opinnot lääkiksessä. :D saa nähdä. Ajattelin sitten kesällä keskittyä mahdollisiin välivuosisuunnitemiin ja nyt vain pääsykokeeseen.

      Joo, mäkin odotan sitä valmennuskurssin simuloitua ihan sikana! Kauhealla pelolla tavallaan, kun jos se sit menee huonosti, mut on sitten viikko aikaa onneks korjata itsetuntoa, sillä eihän se vielä mitään takaa jos menis se hyvin.. Mutta jos oikeesti meniskin niin ois kyllä ihana! Veis ainakin vähän stressiä pois. Pääsykoe tulee todennäköisesti kuitenkin olemaan sata kertaa kauheampi, mutta uskon kyllä että kaikilla jotka on jaksaneet opiskella asiat kunnolla on hyvät mahdollisuudet, kunhan vain ei mene lukkoon kokeessa.. :)

      Kiitos paljon kommentista, ja ei kyl tosiaan haittaa vaikka kysyiskin jotain mistä oon ehkä jossain maininnut, kun en kuitenkaan itsekään muista kirjotuksiani, todennäkösesti toistan samoja asioita koko ajan :D tais tulla vähän pitkä vastaus, sori! Tsemppiä lukuihin ja kokeeseen!!

      Poista
  2. Hei! Olen miettinyt, että kun ihmiset sanovat tekevänsä vanhoja pääsykokeita niin mitenköhän se käytännössä toimii? Itse kun niitä katsoin niin ainakin bilsan osiot on niin suoraan Galenostasoa, että ei niitä voi osata pelkällä lukiobilsalla. Samoin osa laskuista on vain Galenoksessa selitetty. Miten sinä siis niitä teet? Soveltuvin osin vai jotenkin muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^Vaikken Miah olekaan, uskon voivani vastata tuohon. Pääsykoe perustuu lukion biologian, kemian ja fysiikan oppimäärään sekä kokeessa jaettavaan aineistoon. Tuo aineisto voi siis sisältää mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, ja siitä voidaan vääntää vaikka mitä lukion oppimäärän ylittäviä tehtäviä. Tehtäviin siis voi (lähes aina) vastata aineiston avulla. Se tekeekin kokeesta todella haastavan ja soveltavan.

      Kun siis tehdään vanhoja pääsykokeita, tehdään ne (ainakin minä teen) niin kuin pääsykoe. Eli kelloon aikaa 5 tuntia, ja kopioitu / muualta hankittu viime vuoden koe aineistoineen nenän eteen, sekä kynä ja kumi.

      Poista
    2. Tähän tulikin jo hyvä vastaus, mutta laitanpa minäkin jotain.. Niin, minulla on siis vuodesta 2005 kaikki kokeet, ne tuli valmennuskurssi materiaaleissa. Niitä meinasin sitten tehdä just silleen pääsykoetyylisesti. En ole vielä hirveästi niitä katsellut, etten "spoilaisi" itseltäni tehtäviä, mutta arvelen että niissä on paljon juttuja joita en tiedä, juuri galenoksen takia. Mutta se tavallaan onkin ihan hyvä mielestäni, siis se että tulee kokemusta siitä ettei ymmärrä kysymyksistä yhtikäs mitään, ja jotain olisi silti keksittävä :D tietenkin toivon, että olisi enemmän kokeita ilman gallekysymyksiä, en sitten tiedä niistä vieläkin vanhemmista, pitää yrittää kaivella niitä jostain, ainakin jossain netissä pitäisi olla kun jotain linkkiä näytettiin v-kurssilla, että sieltä löytyis. Mutta niissä galletehtävissä yritän sitten tehdä vaan mahdollisimman paljon eteenpäin ja tehdä kaiken mitä vain lukion opsilla pystyy. Sitten tarkistan vastaukset ja teen seuraavana päivänä tehtävät uudelleen niin että varmasti menee lopulta oikein, eli varmaan jossain galletehtävissä joutuu suurinpirtein kopioimaan oikean vastauksen, mutta näkeepähän vähän niitäkin, ihan hyvinhän ne voi sit aineistossa antaa jotain gallejuttuja tai kaavoja. Mutta en kyllä ala todellakaan opettelemaan mitään galenosjuttuja, jos niitä tulee kokeeseen niin pakko siinä on antaa niistä tietojakin!

      Vuoden 2012 kokeen tosiaan jätän sitten vikaksi, sehän on nykyisen kaltainen koe, samaten teen uudelleen valmennuskeskuksen harjoituskokeita ja simuloidun kun saan ne takaisin. Ne kyllä ovat vähän helpompia kuin oikeat kokeet..

      Mutta päätavoitteena noissa pääsykokeiden tekemisessä on harjoitella siis sitä ajankäyttöä ja koetilannetta, ja esim aineistotehtäviä, nehän siinä pystyy aina sitten (periaatteessa ainakin) tekemään.

      Kiitos kysymyksestä ja kiitos myös hänelle, joka ehti jo vastaamaan :)

      Poista
    3. Tervehdys! Tässä ensimmäinen anonyymi palailee kiittämään vastauksista. Juuri noin olin vähän ajatellutkin, että ihmiset niitä gallen aikaisia kokeita tekevät. Aloin vain epäilemään itseäni, joten päätin tarkistaa :) OIkein paljon onnea ja menestystä kokeeseen!

      (Näin vanhempana hakijana voisin mainostaa, että välivuosi on kiva juttu, mutta siitä voi olla vaikea saada kaiken ihanuuden jälkeen itsensä motivoitua luku-urakkaan. Tämä siis kommenttina ylempään viestiisi.)

      Poista
    4. Onnea sullekin, siis jos olet hakemassa, et tainnut suoraan sanoa, mutta ajattelin niin.. :) joo, voi kyllä olla, mutta en oikein muuallekaan viitsi mennä opiskelemaan sen uudistuksen takia, ja olen tässä nyt yhden välivuoden pitänyt, jonka aikana syksyllä tein vain töitä, ja niidenkin jälkeen oli aika vaikea aloittaa, tuntui että voimat oli ihan lopussa ja lisäksi hirveä masennus että joudunko vaan ensi vuodenkin näin tekemään, ja pitäskö nyt aloittaa opiskelu, eikö millonkaan saa pitää hauskaa tai lomaa.. Ei kyllä ollut mikään maailman paras työpaikka se, inhosin koko syksyn sen hetkistä elämääni, samanlaista en halua enää koskaan.. Mutta no toivotaan jos ei tarvitsisi nyt enää päättää mitä välivuotena tekee! :)

      Poista
  3. ^Anteeksi, taisitkin tarkoittaa vuotta 2012 edeltäviä kokeita? Niihin ei kaikkiin tietysti voi vastata ilman Galenoksen tarjoamaa tietoa. Mutta kyllä niissäkin kokeissa on paljon tehtäviä, joihin galenosta ei tarvita.

    VastaaPoista